Takana on kolme koronan vaikutusten alla elämisen kevättä. Tarkastelen nyt omia muistojani lähinnä työelämän näkökulmasta. Ensimmäinen kevät oli selkein: Suomi kiinni, eletään etänä, koetetaan jaksaa. Seuraava syksy, talvi ja kevät oli jatkuvaa rajoitusten veivaamista, uusien ohjeistusten odottamista, paikallista soveltamista, suunnitelmien ja varasuunnitelmien tekemistä ja lopulta kolmannen version toteuttamista lyhyellä aikajänteellä. Rytmin muutos oli suuri, kun aiemmin tilaisuuksia ja asioita suunniteltiin vähintään puolen vuoden, usein vuoden jänteellä ja tässä vaiheessa kaikki olivat jo heittäneet hanskat kehään ja todenneet että katsotaan sitten samalla viikolla ne voimassa olevat kokoontumisrajoitukset ja mennnään tilanteen mukaan. Etätoteutusten rinnalle tulivat lähikokoontumiset ja välillä molemmat rinnakkain ja päällekkäin.
Tämä kolmas koronalukukausi syksystä kevääseen on kuitenkin ollut itselleni raskain. Seurakunnissa on enimmäkseen toteutettu täyttä ja normaalia toimintaa samaan aikaan kun työntekijät ovat vuoronperään sairastaneet koronansa. Sairaspoissaoloja on ollut runsaasti, kun tavallisista flunssistakin on enimmäkseen jääty kotiin tai vähintään etätöihin. Lapset ovat olleet kotona vähintään yhtä paljon kuin koulussa/ päiväkodissa, kun pienestäkin nuhasta suositellaan edelleen jäämään kotiin. Samaan aikaan pitkittynyt tilanne ja pitkäkestoinen poikkeusoloissa eläminen on varmasti alkanut painaa itse kutakin, jos ei aiemmin jo tuntunut kovin raskaana. Erään työkaverin sanoin: ”Tuntuu, että se koronan vaikutuskin tuntuu nyt vasta viiveellä.”
Suunnittelun rytmissä pyritään palaamaan entiseen eli siihen, että asiat suunnitellaan ja valmistellaan ajoissa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä että työn kausi- ja muu suunnittelu ruuhkautui, kun samaan aikaan suunnitellaan ensi viikkoa (jota kukaan ei ollut viitsinyt aiemmin yrittää suunnitella, koska tulevasta ei tietoa) ja ensi vuotta.
Nämä näkökulmat kattavat vasta koronasta jokseenkin suoraan tulleet työn määrän ja raskauden lisäykset. Eri aloilla ja työpaikoilla tilanteet ovat tietysti vaihdelleet, oma näkökulmani nousee seurakuntatyön todellisuudesta. Asioiden tekeminen uudella tavalla pakon edessä toki luo uutta ja hyvää, mutta on se myös kuluttavaa ihmiselle, ellei siitä lainkaan saa taukoa.
Muisteloistani puuttuvat kokonaan itse kunkin tunteet- toisissa korona sairautena on herättänyt pelkoa, toisissa koronarajoitukset ovat herättäneet tunteita suuntaan ja toiseen. Merkittävä joukko sairastaneista kärsii pitkäkestoisista oireista. Koronaan on myös kuollut monen läheisiä.
Rajoitukset, koronan pelko ja monenlaiset kerrannaisvaikutukset ovat myös vaikuttaneet kaikkien meidän elämään monen monituisin tavoin. Juhlia on jäänyt järjestämättä, pidetty etänä ja peruttu viime tipassa. On kohdattu ristiriitoja kun mielipiteet rokotuksista, sosiaalisen etäisyyden pitämisestä ja suositusten järkevästä noudattamisesta ovat olleet erilaisia. Elämänkaarijuhlia on jäänyt varsinkin nuorilta väliin: valmistujaisia, rippijuhlia ja joulujuhlia on myös peruttu, siirretty ja etäilty urakalla.
Korona ei maailmasta poistu eivätkä kriisit lopu. Mitään ihmeellisiä ratkaisuja minulla ei asiaan myöskään ole. Joskus silti helpottaa kun saa vaan tuntea tunteensa. Niinpä nyt: mitä ikinä tunnetkaan juuri nyt, tunne se. Tunteet tulevat ja menevät, mutta eivät käskemällä pysy poissa eivätkä tule luo. Joskus on viisautta valita toimia toisin kuin tunne kehottaa, monesti on lempeyttä itseään kohtaan antaa tunteiden vihjata, mitä kohti nyt kannattaa mennä. Lukemani mukaan tunne itsessään- fyysisenä olotilana- kestää noin 90 sekuntia. Pysähdy, hengitä, kuulostele kehoasi. Missä tapahtuu ja mitä?
Jos sinulla on juuri nyt, juhannuksena 2022, kaikki hyvin ja iloisesti, nauti siitä. Jos olet väsynyt ja jotain muuta kaiken tämän jälkeen, ole sitä. Usein monet asiat ovat totta yhtä aikaa. Suuri ilo ei vähennä suurta surua eikä koettu epätoivo poista onnistumista tai rakkautta. Anna elämäsi ja historiasi kaikkien palasten olla totta.