Omenasato on tänä syksynä ollut runsas ja hyvälaatuinen. Ystävät ovat kutsuneet mukaan sadonkorjuuseen. ”Tuo sanko mukanasi tai mieluummin kolme.” Omenoita on riittänyt jaettavaksi, niistä puristetaan mehua, keitetään hilloa ja syödään, mitä jaksetaan. Hauska tapa on omien kävelyretkieni valossa lisääntynyt: omakotitalojen pihaportilla on laatikko täynnä omenia ja vieressä lappu ”ole hyvä ja ota”.

Omenasadon aika kertoo ihanasti siitä, että ihmisillä on halu jakaa hyvää ympärilleen. Totta kai meistä löytyy myös halu rohmuta hyvää vain itsellemme. Siitäkin näemme ympärillämme esimerkkejä paratiisisaaria myöten, ja myös lähempää, itsestämmekin.

Hyvän jakaminen ja toisista huolen pitäminen on koko yhteiskunta-ajattelumme perusta. Oma yhteiskuntamme on vuosisataisen sivistystyön ja poliittisen kehittämisen tulos. Kristinuskolla ja kirkon opetuksella on ollut oleellinen osa tässä kasvatus- ja kehittämistyössä. Kun nykyään välillä näyttää siltä, että uskontoa ja erityisesti kristillistä uskoa ollaan työntämässä ”vain” yksityisen elämänpiirin puolelle ja sielläkin vaille kasvatuksen ja opetuksen tukea, vaarana on koko yhteiskuntaelämän perustan mureneminen ja demokraattiselle yhteiskunnalle oleellisen luottamuspotentiaalin rapistuminen.

Kristinuskon ja erityisesti luterilaisen opetuksen syvävaikutus yhteiskunnassa on merkinnyt juuri keskinäisen luottamuksen ja siihen perustuvan demokratian rakentamista. Yhteisvastuu ja heikommista huolen pitäminen eivät ole lähtökohtaisesti itsestään selvyyksiä. Yhteiskuntamme on kasvanut tällaiseksi länsimaisten ja kristillisten juuriensa mukaisesti.

Hiljattain ilmestynyt artikkelikokoelma ”Kaappiluterilainen kansa” valaisee silmiä avaavalla tavalla luterilaisen yhteiskuntaetiikan vaikutusta ja merkitystä suomalaisessa yhteiskunnassa ja laajemminkin. Yksi kirjoittaja, Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian emeritusprofessori Klaus Helkama toteaa hämmästyneensä ja vakuuttuneensa tutkimuksesta, jonka mukaan protestanttinen lähetystyö on ollut yhteydessä toimivaan liberaaliin demokratiaan, jossa vallitsee kansalaisten tasa-arvo, suvaitsevaisuus ja sananvapaus. Tällainen syvävaikutus näkyy myös meillä.

Emme elä yhtenäiskulttuurin aikaa, mutta on tarpeellista tunnistaa, minkä arvojen varaan hyvä yhteiskunta rakentuu ja myös yhteisesti tukea kyseisten arvojen kasvattamista, sisäistämistä ja niihin perustuvaa yhteisöllisyyttä.

Hyvästä omenasadosta riittää iloa monille.

Tapani Rantala