Ristiveto

Omantunnon oligarkit

”Samanlaisia ne ovat kaikki. Eivät ne muuksi muutu, vaikka voissa paistaisi.”

Mustavalkoinen ajattelu on tyypillistä ääriliikkeille. Sen mukaan maailma jakautuu kunnollisiin ja kelvottomiin. Pahat ovat pahoja luonnostaan, eikä sellaisia tarvitse sääliä. Hyvät taas saavat tehdä mitä kauheuksia tahansa, kunhan ovat oikealla asialla. Lopputuloksena syntyy surullista jälkeä.

Lievemmässä muodossa sama mustavalkoisuus tuntuu viehättävän tavallista tolkun väkeäkin. Viholliskuvat istuvat herkässä, ja sankareilta edellytetään pulmusen moitteettomuutta. Kompromisseja vierastetaan: jos on jotakin mieltä, niin on sitä sitten loppuun asti. Toivo pannaan sellaisiin johtajaehdokkaisiin, jotka ovat pysytelleet päivänpolitiikan sotkujen ulkopuolella.

Silti nuhteettomia sheriffejä on oikeasti vain elokuvissa, ja sielläkin he ratsastavat lopputekstien jälkeen pois kohti auringonlaskua. Jokapäiväisestä hyvästä huolehtiminen jää yhteisölle itselleen, yhdessä, yhteisesti sovittavalla tavalla.

On petollisen helppoa luulla, että epäkuntoiseksi kokemansa systeemin voi rauhassa hylätä ja jättäytyä jonkun kansan parasta ajattelevan laumanjohtajan varaan. Todellisuudessa kukaan kapinakenraali ei ehdi jakamaan oikeutta joka kaupunkiin eikä yksikään robinhood huolehdi tulonsiirroista kaikille kotitalouksille. Siihen tarvitaan vastaisuudessakin oikeusjärjestelmä ja sosiaalihuolto. Jopa vallan vahtikoirien on järjestäydyttävä, jos ne mielivät saavuttaa tuloksia ja toimia jonkun edustajina.

Vielä pettävämpää on ajatella, että joku ritari, profeetta tai teräsmies edustaa ihmiskunnan jaloa ja puhdasta osaa, jonka taakkana on varjella muita yksien avuttomuudelta ja toisten kavaluudelta. Eivät sellaiset omantunnon oligarkit kuin Mahatma Gandhi, Martin Luther King tai äiti Teresa olleet ihmistä parempia. Toki heillä oli hetkensä – jos Luoja suo, meillä kaikilla on. Parempi huominen rakennetaan yhdessä, pala palalta.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *