Netflixiä seuraava on varmasti huomannut, että suoratoistopalvelun valikoimaan on noin viikko sitten saapunut kauan odotettu, Neil Gaimanin käsialaa oleva Sandman. Kyseessä on kuuluisaan sarjakuvaan perustuva TV-sarja, jonka pääosassa on tarinoiden kuningas Uni, eli Dream.
Sandman on kertomus, joka tuo ihmistä suuremmat kysymykset keskelle arkea. Jo tarinan hahmokaarti kertoo millaisissa syvyyksissä siinä liikutaan – Unen sisaruksia ovat nimittäin mm. Kuolema, Epätoivo ja Tuho (Death, Despair, Destruction). Seuraamme millaista on Kuoleman työ, kun hän auttaa ihmisiä sisäistämään elämänsä päättymisen. Uni taas osoittaa millainen voima unelmilla voi olla.
Sandmanista, kuten monista muistakin populaarikulttuurin tuotoksista, ei kristillistä symboliikkaa puutu. Koko tuotantokauden suosikkikohtaukseni olikin kristinuskon ytimessä (ja ehkä myös juuri siksi suosikkini). Monen mutkan kautta Uni kohtaa itse paholaisen melkoisessa voimankoetuksessa. Mutta tässä taistelussa ei otetakaan mittaa käsivarren voimasta. Tätä taistoa käydään sanoin.
Kun paholainen kuvaa itseään valtavaksi, saalistavaksi sudeksi, vastaa Uni olemalla ratsailla oleva metsästäjä, sutta vahvempi. Tällöin paholaisesta tulee paarma, joka saa hevosenkin vauhkoontumaan, ja Unen vastaus on olla hyönteisiä vangitseva hämähäkki. Ja niin taisto jatkuu.
Miten tällainen mittelö voi loppua? Paholainen keksii yhä viekkaampia, suurempia ja kohtalokkaampia käänteitä, kunnes kuvaa itseään kaiken elämän vastakohdaksi, kaiken lopussa olevaksi pimeydeksi, maailmojen ja universumien päätökseksi. Mikä voisi olla vahvempi kuin kaiken loppu, kuin kaiken peittävä tyhjyys ja loputon pimeys, itse paha?
Unen vastaus on toivo.
Kaiken pahan edessä, toivo kestää. Pimeyden ja pelon keskellä, toivo kestää. Tämän päivän uutisvirrassa, kaikenlaisten paineiden ja ahdistuksen keskellä, toivo kestää. Siihen päättyy myös Unen ja paholaisen mittelö – toivoa ei paholainenkaan voi kukistaa.
Tässä ajassa elävälle kristitylle tuntui hyvältä törmätä tällaiseen kertomukseen. Suurista suurin voima ei ollutkaan raha, ei maine, ei valta, ei ihmisen ominaisuus, ei mikään maallinen omaisuus tai kunnia. Kaikkein vahvin voima olikin jotain ihmiselle lahjoitettua, jotain jota ei oteta pois. Sitä on toivo. Ja minun toivoni on Jumalassa.
”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra.
Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia:
minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.”
Jeremia 29:11
Sofia Flinck
Tuomiokirkkoseurakunnan pappi