Ristiveto

Pelosta huolimatta – neljä paastopäivää pääsiäiseen

Tämän päivän 23.3. paperisissa Turun Sanomissa kerrotaan Brysselissä asuvien suomalaisten kokemuksia eilisistä pommi-iskuista.

– Eri ihmiset reagoivat eri tavoin, useimmat ovat rauhallisia. Emme anna periksi terroristeille on myös monen asenne, kertoo yksi.

– Kyllä minua ainakin pelottaa, tunnustaa toinen ja ihmettelee kommentteja, ettei pelolle pidä antaa valtaa. Viime viikolla hän matkusti junalla Brysselistä Pariisiin ilman turvatarkastuksia. Pariisista Brysseliin meneville tehtiin sen sijaan tarkat tarkastukset.

Tällä piinaviikolla kerrotaan myös, kuinka Jumalan Poika pelkää. Kuolemanuhka on käynyt yhä selvemmäksi. Hän on nauttinut jäähyväisaterian läheistensä kanssa. Nyt hän vetäytyy Öljymäen yrttitarhaan ja siellä yksinäiseen paikkaan. Hän vetoaa Isäänsä, että tämä ottaisi häneltä pois sen mikä tulossa on. Kolmesti hän pyytää apua sekä lähimmiltään että Isältä. Lopulta hän tyyntyy ja kohtaa vangitsijansa rauhallisena.

Minuakin pelottaa ihmisten vahvat tunteet. Sanonko tai teenkö jotain, mikä saa jonkun tolaltaan ja tekemään jotain tuhoisaa minulle tai itselleen tai jollekin? Ja toivoisin kovin, että voisin tulla paremmin ymmärretyksi niin ettei tarvitsisi selitellä itseään ja toimiaan jatkuvasti. Että ihmiset toimisivat toiveitteni mukaisesti, vaikken niitä ääneen ilmaisisikaan.

Eikö pelko kerrokin elämänhalusta ja -voimasta? Eikö juuri se saa minut toimimaan niin ettei pelko toteudu? Eikö pelkokin ole hyvä renki, mutta huono isäntä?

Missä minulla on se raja, jolloin en enää kuuntele pelkoani hylätyksi tulemisesta, vaan toimin pelostani huolimatta niin kuin sisimpäni minua ohjaa?

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *