Minä ainakin muistan omani. Lähdimme kahden ystäväni kanssa rohkeasti katselemaan maailmaa eli emme valinneet oman maalaisseurakuntamme rippileiriä tuttujen luokkakavereiden kanssa, vaan valitsimme Turun NMKY:n leirin Harvan saaressa. Ennen kahden viikon leiriä, kuului rippikoulun suorittamiseen tietty määrä yhteisiä opetushetkiä, joista en rehellisesti muista juuri mitään. Lisäksi piti kerätä korttiin tietty määrä suorituksia jumalanpalveluksissa käymisestä. Sen muistan, kun istuin kavereiden kanssa kotiseurakuntamme puisessa kirkonpenkissä pyöritellen valkoista korttia käsissäni. Ehtoollista ei sopinut vastaanottaa ennen rippikoulun suorittamista, joten ehtoollisen ajan istuimme paikoillamme pohtien miltä ehtoollisleipä ja viini mahtaa maistua.

Rippileiriltä muistan paljon asioita. Muistan jännityksen ennen leiriä, tiivistunnelmaiset iltanuotiot, yhteiset ulkopelit, pienen luokkahuoneen, isosten tekemät hauskat jäynät, ruokalan pitkät pöydät, ruokalaulun ja makuusalien laverit. Kaikkein vahvimpana mielessäni on kuitenkin aurinkoinen laituri, jolla makoilimme suurimman osan vapaa-ajasta uusien ystävien kanssa. Välillä olimme vain hiljaa, välillä hieroimme toistemme hartioita letkassa tai jutustelimme niitä näitä. En muista, että olisimme kovin syvällisiä keskustelleet, tärkeää oli vain olla yhdessä ja antaa auringon lämmittää. Ilmapiiri oli rauhallinen ja lämmin.

Leirimuotoinen rippikoulu on niin suosittua, että sitä voidaan sanoa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon menestystarinaksi. Suomalaisista 15-vuotiaista rippikoulun käy vuosittain yli 80 %. Samaan aikaan evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluu noin 66 % suomalaisista eli rippikoulun käy myös moni sellainenkin nuori, joka ei kuulu kirkkoon. Rippikouluun ovat kaikki tervetulleita, vaikka konfirmoiduksi voivat tulla ainoastaan kirkkoon kuuluvat nuoret. Muistan yhden omistakin luokkakavereistani liittyneen kirkkoon juuri rippikoulun yhteydessä: hän halusi rippileirille ja kirkkohäät. 

Rippikoulu on kokemus, joka yhdistää hyvin vahvasti suurta osaa ikäluokasta. Rippikoulun voi käydä joko leirinä, päivä- tai iltakouluna, mutta leirimuotoinen rippikoulu on ehdottomasti suosituin. Rippikoulun aikana tutustutaan seurakunnan toimintaan ja pohditaan uskoon ja elämään liittyviä kysymyksiä. Rippikoulussa saa kysyä ja kyseenalaistaa. Muistan itsekin hyvin vahvasti tunteen kuulluksi tulemisesta. Jokaisen mielipide ja näkemys oli arvokas, ei ollut oikeita ja vääriä vastauksia.

Neljäsosa rippikoulun käyneistä jatkaa isostoimintaan, tytöt useammin kuin pojat. Isoset ovat jo rippikoulun käyneitä nuoria, jotka koulutuksen jälkeen osallistuvat vapaaehtoisina rippileireille. Isosilla on ripareilla keskeinen rooli ja paljon vastuuta; heidän toimintansa mahdollistaa sen, että rippikoulu perustuu pitkälti vertaisoppimiseen.

Rippikoulu ja isostoiminta on todella kirkon menestystarina. Ja se on sitä nimenomaan Suomessa, sillä muissa pohjoismaissa rippikoulutoiminta ei ole yhtä suosittua. Mikä riparitoiminnan menestyksen salaisuus on? Veikkaisin, että se liittyy yhteisöllisyyteen ja kokemuksellisuuteen. Ripari ajoittuu myös sellaiseen aikaan nuoren elämässä, jolloin aletaan itsenäistyä, kyseenalaistaa ja pohtia elämän isoja kysymyksiä. Parhaimmillaan rippileiri tarjoaa siihen turvallisen, arvostavan ja kannustavan ympäristön. Kaikki ovat arvokkaita sellaisina kuin ovat.   

Tänä kesänä on vuorossa poikani rippileiri. Siksi oman rippileirini aikaiset kokemukset ovat tänä keväänä palanneet usein mieleeni.

– Anna Lintunen