Riittämättömyyden tunne. Onko tunne tuttu? Koen usein oloni riittämättömäksi. Olisin voinut tehdä työni paremmin, liikkua enemmän, olla enemmän lasten kanssa, kuunnella tarkkaavaisemmin ystäväni huolia tai huomioida paremmin puolisoni. Enkä oikeastaan usko, että riittämättömyyden tunteella on edes paljoa tekemistä todellisten suoritusten, ajankäytön tai kuuntelemisen kanssa – se on tunne, joka kumpuaa jostain syvältä ja heristää sormeaan.

Riittämättömyyden mörkö hiipi kylään etenkin iltaisin. Väsyneenä on herkempi murehtimiselle ja alttiimpi muistelemaan yllättävänkin vanhoja ja merkityksettömiä epäonnistumisia. Huono itsetunto voi olla yksi juurisyy riittämättömyyden tunteelle. Kun jossain asiassa onnistuu hyvin, sen selittää usein ulkoisista syistä johtuvaksi: ”no minulla nyt kävi vain tuuri” tai ”minulla oli hyvä tiimi tukena”. Kun taas epäonnistuu, syy on itsessä: ”olisi pitänyt tietää paremmin”.

Riittämättömyyden tunne liittyy myös siihen, että peilaamme itseämme muihin. Vertaamme omia suorituksiamme ja elämäämme muiden suorituksiin ja elämään. Tai siihen minkä kuvan niistä olemme saaneet. Some-maailma ei ainakaan helpota todellisen kuvan välittymistä, vaan antaa tavoiteltavasta elämästä usein kovin ruusuisen kuvan: elämän tulisi olla yhtä aikaa tehokasta, luovaa, rakkaudentäyteistä, sporttista, energistä, pullantuoksuista ja toki tulee antaa aikaa itselle myös säännölliseen rentoutumiseen. Vaikka tiedämme, että tällainen elämä on pitkälti illuusio, vaikuttaako mielikuva meihin silti?

Toki yhteisön luomista odotuksista on hyötyäkin. Ne pitävät yhteisön ja yhteiskunnan toimivana. Kun meitä kiinnostaa mitä muut meistä ajattelevat, pyrimme käyttäytymään yhteisesti sovittujen sääntöjen ja odotusten mukaan. Mutta liialliset odotukset, jotka ovat sitä paitsi usein meidän itsemme asettamia, uuvuttavat.

Yhä nuoremmat kokevat riittämättömyyttä ja uupuvat. Sekä työelämässä, opiskelussa että vapaa-ajalla tekemisen tahti on kiihtynyt ja hoidettavien ja koettavien asioiden määrä kasvanut. Ja samaan aikaan aika harvalle on enää olemassa valmista muottia, mihin voi elämässä solahtaa, vaan omaa elämää pitää koko ajan aktiivisesti rakentaa, mennä jotakin kohti. Tämäkin kaikki vaatii yksilöiltä resursseja.

Jatkuva suorittaminen ja tehokkuus ajavat loppuun. Miten sitä oppisi olemaan tyytyväinen omaan tekemiseensä ja olemiseensa? Voisiko sitä olla itselle armollinen tässä ja nyt sen sijaan, että tähyää aina jonkin etapin päähän? Sillä mitä enemmän pyrimme tyytyväisyyteen ja onnellisuuteen, sitä vaikeampaa näitä tavoitteita taitaa olla saavuttaa. Ja uskon, että matka on todellisuudessa määränpäätä tärkeämpi.

Tänä viikonloppuna yritän olla liikaa murehtimatta tekemättömiä asioita tai toteutumattomia tavoitteita ja keskityn nauttimaan niistä asioista, joista olen onnellinen. Kuulostaako hyvältä?

– Anna Lintunen