Tasavallan presidentti Sauli Niinistölle on myönnetty arvostettu Global Citizen -kunniapalkinto. Tämä YK:n yleiskokousviikon yhteydessä jaettava tunnustus annetaan vuosittain kouralliselle ihmisiä, jotka ovat ”ainutlaatuisella henkilökohtaisella panoksellaan pyrkineet kohentamaan maailman tilaa”. Hieno tunnustus, josta jokainen suomalainen voi olla vähän ylpeä. Meidän presidenttimme on parantanut maailmaa! – Tai ainakin pyrkinyt siihen.

Niinistön palkinto jaetaan maanantaina New Yorkissa, mutta hän itse taitaa olla silloin Lontoossa kuningatar Elisabetin hautajaisissa. Elisabetin rinnalla jopa Niinistön karisma kalpenee; hänen majesteettinsa jos kuka on miljoonien ihmisten mielestä pyrkinyt kohentamaan maailman tilaa. Jopa taivas tuntuu ylistävän edesmennyttä monarkkia: on nähty sateenkaaria palatsin yllä, kuningattaren näköisiä pilviä hattuineen päivineen ja ruumisautoon heijastuvia valokiiloja.

Ehkä Elisabet oli erityinen ihminen. Ehkä Niinistökin on.

Silti haluaisin ajatella, että jokainen meistä on erityinen.  

Jäin miettimään, onko maailman parantaminen vain joidenkin harvojen herkkua. Eikö jokaisen olisi hyvä pyrkiä kohentamaan maailman tilaa omalla ainutlaatuisella panoksellaan? Jos jotkut harvat saavat sellaisesta palkintoja ja ylistystä, se tuskin motivoi tavallista tallaajaa tekemään oman osuutensa. Pikemminkin meille vahvistuu se kuva, että maailmaa pyörittävät harvat ja valitut, ja meidän on tyytyminen sivustakatsojan rooliin.

Tai sitten tarvitsemme juuri Niinistön, Elisabetin ja monien muiden kaltaisia sankarihahmoja, jotka näyttävät, että yksi ihminen voi saada aikaan paljon.

Nähdäkseni meissä elää rinnakkain kaksi käsitystä siitä, miten maailmaa muutetaan.

Perinteinen historiankirjoitus lähtee siitä, että tietyt avainhenkilöt muuttavat historian kulkua hyvässä tai pahassa: Luther, Napoleon, Einstein, Hitler, Gandhi tai vaikkapa Loiri. Saatamme esim. ajatella, että jos joku olisi salamurhannut Hitlerin tämän ollessa nuori, toista maailmansotaa ei koskaan olisi syttynyt. Toisaalta en usko niin: Hitlerissä ehkä vain ruumiillistui aate, joka oli muutenkin väistämättä vahvistumassa. Jos hän olisi kuollut, joku toinen olisi noussut tilalle. Tai sitten ei. Hitlerillä oli valta muuttaa maailmaa; mutta joku muu olisi hänen asemassaan saattanut tehdä toisenlaisia ratkaisuja ja maailma olisi toisen näköinen.

Tällaisella pohdinnalla on merkitystä. Tänäkin päivänä on ihmisiä, jotka pohtivat, voisiko jonkun tietyn henkilön salamurha muuttaa maailmaa paremmaksi. Kenestä sitten puhutaankin, luulenpa ettei muutos olisi niin suuri – eikä niin myönteinen – kuin he toivovat.

Viime vuosikymmeninä on alettu korostaa enemmän jokaisen yksilön merkitystä maailman muuttamisessa. Esimerkiksi moni uskoo tavallisten ihmisten kuluttajavalintojen viime kädessä ratkaisevan globaalin ekosysteemin tulevaisuuden. Niin historiasta kuin nykypäivästä myös nostetaan esiin tavallisten ihmisten tekoja, esimerkkeinä siitä, että jokainen voi tehdä jotain. Oman kylän kaivon kaivaminen, sairaan lähimmäisen rinnalla kulkeminen tai omista traumoista vapautuminen ovat suuria sankaritekoja. Useimmat teot jäävät vaille julkista tunnustusta, mutta eivät suinkaan vaille merkitystä. Taivas yksin tietää, mitä katastrofeja voimme osaltamme ehkäistä omilla pikku valinnoillamme.

Sakarjan kirjassa puhutaan pienten alkujen päivästä. Pieni teko voi olla alku jollekin suurelle, hyvässä tai pahassa. Vastuu historian suunnasta on jokaisella, se ei ole vain harvojen käsissä. Usein, kun asiat lähtevät tiettyyn suuntaan, ne vyöryvät omalla painollaan, pienistä asioista tulee suuria. Uskoakseni juuri tätä Jeesus tarkoitti sanoessaan: ”Sille, jolla on, annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin; mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mikä hänellä on.” Tämä periaate tunnetaan taloustieteessä Matteus-periaatteena, mutta sitä voi ja kannattaa soveltaa myös eettisiin valintoihin. Jos annamme hyville asioille mahdollisuuden, hyvyys alkaa jossain vaiheessa ruokkia itseään ja kasvaa meistä riippumatta. Ja toisinpäin.

Jeesus on sikäli poikkeuksellinen hahmo, että hän on yhtäältä sankareista suurin ja toisaalta tavallisen ihmisen prototyyppi. Historian aikajanalla hänen merkityksensä näyttäytyy tuhkimotarinana, jossa aluksi merkityksettömän tuntuinen henkilö muuttaakin ratkaisevasti historiaa. Mutta Jeesus itse julisti, että voimme kohdata hänet jokaisessa lähimmäisessä –  ja että juuri sellaisilla kohtaamisilla on merkitystä viimeisellä tuomiolla.

Tunnetut julkisuuden henkilöt varmasti muuttavat maailmaa enemmän kuin muut, ainakin lyhyellä tähtäimellä. Mutta pidemmässä aikaperspektiivissä jokaisella teolla on perhosvaikutus, joka voi kääntää historian tuulet toiseen suuntaan.

Sinullakin on siis väliä. Elä siis niin kuin olisit suuri julkkis, josta monet ottavat esimerkkiä! Ehkä joku ottaakin, vaikket sitä vielä aavista.