Ristiveto

Kanerva Kuisma

Minkälaisia tulevaisuuden tekoja sinä haluat tehdä?

Viestinnän työ seurakunnassa on suunnittelua ja tekemistä. Samaan aikaan tähyilemme merten yli ja vedämme suuria linjoja ja toisaalta olemme kädet mullassa ja zoomaamme lähelle. Jokaiselle työpäivälle on suunnitelma ja hyvin tyypillistä työpäivälle on, että jotain yllättävää viestittävää tai hoidettavaa ilmaantuu ja suunnitelma menee tavalla tai toisella uusiksi. Moninaisten kanavien viestien merkkiäänet kilkuttavat aamusta asti.

Torstaina tein poikkeuksen ja suljin lähes koko päiväksi kaikki kanavat. Päivä oli pyhä: Kirkon viestijöiden yhteinen seminaari, kirkon viestintäpäivä 2021.  Torstaisen viestintäpäivän teema oli toivottavasti. Ja torstai olikin täynnä juuri sitä itseään, toivoa. Toivon teema oli läsnä päivän inspiroivissa esityksissä ja keskusteluissa. Haluan jakaa erityisen hyvin mielen jääneen harjoituksen, joka on yksinkertainen, mutta toivoa vahvistava.

Harjoituksen teetti Sitran tulevaisuusviestijä Anna Solovjew-Wartiovaara. Hän esitteli joitain tulevaisuuden trendejä kuten väestön ikääntyminen ja monimuotoistuminen, talouden suunnanmuutos, verkostomaisen vallan voimistuminen, teknologian sulautuminen kaikkeen sekä ekologisen jälleenrakentamisen kiireellisyys. Esityksen mielenkiintoisin osa liittyi tulevaisuuksien kuvitteluun ja siihen vaikuttamiseen, osallisuuteen.

Solowjev-Wartiovaara kysyi meiltä kirkon viestijöiltä, millaista tulevaisuutta me haluamme rakentaa.

Minkälaisia askeleita ja tekoja olisimme valmis ottamaan tietynlaisen tulevaisuuden eteen?
Tehtävä oli yksinkertainen: seuraavan lauseen täydentäminen.

Haluan vahvistaa _______, jotta vuonna 2050 _________.

Tee itse tämä tehtävä: Ota hetki aikaa ja vastaa tähän lauseeseen omalla tavallasi.
Minkälaisen lauseen sait aikaan?

Kirkon viestintäpäivän osallistujat vastasivat esimerkiksi näin:

Haluan vahvistaa ihmisten kykyä kuunnella toisiaan, jotta ymmärrys, yhteys ja lähimmäisenrakkaus lisääntyvät.

Haluaisin vahvistaa toivoa, että koko maailmassa olisi rauha ja hyvä tahto ihmisten kesken.

Haluan vahvistaa hyvän jakamista, jotta vuonna 2050 lähimmäiset voisivat paremmin.

Haluan edistää sitä, että näkisin ja näkisimme aina asian myös toisen ihmisen tarinan kautta ennen kuin syytän, vihaan tai lokeroin.

Toivottavasti tulevaisuus on näiden näkyjen kaltainen. Ja miksei olisi, koska kuka muu tulevaisuutemme tekee kuin me itse. Voimme haastaa tulevaisuuden visioinnit ja kuvitella vielä paremman tulevaisuuden.

Minkälaisia tulevaisuuden haluat kuvitella? Minkälaisia tulevaisuuden tekoja sinä haluat tehdä?

Kanerva Kuisma, viestintäpäällikkö Rauman seurakunnassa

Kommentointi on suljettu.