Ristiveto

Miksi vammaiset vievät parkkiruudut?

Olen elänyt koko aikuisikäni liikuntavammaisena ja kohdannut monenlaisia vammaisuuteen liittyviä ilmiöitä. Oman elämäni aikana asenteet ovat kiristyneet rajusti. Olen miettinyt johtuuko se omasta ikääntymisestä vai yhteiskunnallisesta muutoksesta.

Eräs kehityksen ilmaisin on invalidi-pysäköintilupa. Lehtitietojen mukaan ihmiset väärentävät niitä.  Invalidi-luvan saaminen on tarkkaan säädeltyä ja se on voimassa useimmissa Euroopan maissa. Inva-lupaa ei saa missään Euroopan maassa kevein perustein. Aikaisemmin Suomessa oli suurta alueellista vaihtelua poliisipiireittäin kuka luvan saa. Nykyisin tilanne on näiltä osin korjaantunut. Luvan saaminen edellyttää oikeasti sitä, että henkilö ei ole terve.

Lupa oikeuttaa pysäköimään inva-ruutuihin ja pysäköintikieltoalueille sekä aikamääräyksittä. Tämä järjestelmä toimi pitkään varsin hyvin.  Nykyisin tilanne on muuttunut yksityisen pysäköinninvalvonnan myötä. Vammaisen ihmisen ei kannata enää ajatella liikenteen sujuvuutta tai yleensä mitään muutakaan järkevää, koska auto on varminta pysäköidä yleisen tien reunaan vaikka se haittaisi kuinka liikennettä. Tämän aiheuttaa se, että yhä useampi parkkiruutu on yksityisen pysäköinnin valvonnan alainen ja tällöin inva-kortti ei päde.  Nämä yksityiset valvojat sakottavat tehokkaasti inva-pysäköijiä, jotka eivät välttämättä tiedä että kortilla ei saa enää pysäköidä S-marketin parkkipaikalla tai postissa asioidessa.

Markkinatalous on sellaista, että kuluttaja voi tehdä ratkaisuja. Enää en käy kaupoissa joissa inva-lupa ei päde.  Samalla ratkaisuni koskee koko kauppaketjua. Postista on vähän vaikea kokonaan luopua, muttei siellä onneksi tarvitse asioida kun oman tavaraliikenteen voi hoitaa kansainvälisten kuriiripalveluiden kautta. Olen pitkään käyttänyt samaa yksityistä terveyspalvelua. Nyt sekin on katkolla. Tilanteeni on sikäli helppo, että asun alueella jossa voin tehdä valintoja. Jotkut toiset eivät voi.

Se, että kaupalliset toimijat valikoivat näin asiakkaitaan kertoo jostakin. Olen kuullut kyllä vasta-argumentin varsin usein: Miksi vammaisilla pitäisi olla etuoikeuksia?

Ohimennen sanoen, edes kaikilla kirkkojen pihoilla ei ole inva-ruutuja, vaikka sanomassa voisi olla jotain siihen vivahtavaa. Sen sanoman ääntä olisi vahvistettava, sillä uuskovuus valtaa alaa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *