Ristiveto

Mikaelinseurakunnassa on aina tehty asiat vähän eri tavalla

Mikaelinkirkossa oli juhlamessu sunnuntaina 19.9. Seurakunta täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Samoin 100-vuotissyntymäpäiviä viettävät tänä vuonna Martinseurakunta ja Åbo Svenska Församling. Turussa seurakuntien lukumäärä ja rajat ovat vuosisatojen saatossa vaihtuneet useamman kerran. Keskiajalta alkaen, Turussa oli yksi suuri evankelis-luterilainen seurakunta sekä nykyisen Mikaelinseurakunnan alueella toiminut Linnan seurakunta. Vuonna 1698 suuri seurakunta jaettiin Suomalaiseksi ja Ruotsalaiseksi seurakunnaksi. Vuonna 1845 nämä kaksi seurakuntaa yhdistettiin jälleen Tuomiokirkkoseurakunnaksi, johon liitettiin myös Linnan seurakunta muutamaa vuotta myöhemmin. Vuonna 1921, eli tasan 100 vuotta sitten, Tuomiokirkkoseurakunta oli kasvanut niin suureksi, että se päätettiin jakaa neljään osaan. Näin syntyivät nykyinen Tuomikirkkoseurakunta, Mikaelinseurakunta, Martinseurakunta ja Åbo Svenska Församling. Seurakuntien talous ja keskushallinto päätettiin jättää yhtenäiseksi, eli ne muodostivat Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän edeltäjän, Turun evankelis-luterilaiset seurakunnat.

Mikaelinkirkko on vanhempi kuin seurakunta itse. Turun asukasluvun kasvaessa 1800-luvun lopulla, tuli tarve rakentaa kaupunkiin uusi kirkko Tuomiokirkon rinnalle. Kirkko päätettiin sijoittaa syrjäiselle, kallioiselle tontille Puistokadun varrelle, sillä kaupungin uskottiin laajentuvan kohti merta. Kirkon suunnittelusta järjestettiin arkkitehtikilpailu, minkä voitti nuori polyteknikko Lars Sonck. Mikaelinkirkko valmistui vuonna 1905. Kirkon sisustuksen suunnitteli arkkitehti Max Frelander, joka koristeli kirkon tyylitellyillä kotimaisilla kasveilla kuten saniaisilla, ruusuilla, kävyillä ja sienillä. Rakenteilla oleva kirkko tunnettiin aluksi kaupunkilaisten keskuudessa Uutena Kirkkona, mutta nimettiin Mikaelinkirkoksi arkkienkeli Mikaelin ja Mikael Agricolan mukaan.  

Minkälainen sitten on Turun Mikaelinseurakunta? Mikaelinseurakunnassa on aina tehty asiat vähän eri tavalla, uudella tavalla, sanoo toinen sunnuntain juhlamessussa julkaistun ”Mikael – sata vuotta seurakuntaelämää” -kirjan kirjoittajista, Roope Lipasti. Mikaelissa etsitään uutta otetta, uusia tapoja kohdata ihmisiä jatkuvasti – ja kynnys mukaantulolle pidetään matalana. Kirja alkaakin kirkkoherra Toivo Väinölän sanoin ”On myös otettava huomioon kunkin ajan erikoisluonne ja kysyttävä, mitä juuri nyt odotetaan tai tarvitaan. Ja osoittaahan nykyaikainen seurakuntatyö, että kirkko on kyselemässä, mitä se voisi tehdä voittaakseen nykyaikaisen ihmisen ja erikoisesti sen nuoren ihmisen. Jatkuvasti sen täytyy olla tällä kyselevällä paikalla.” Näin sanoi kirkkoherra Väinölä vuonna 1945 ja näin voin kuvitella myös kirkkoherra Jouni Lehikoisen sanovan vuonna 2021. Tai hänen lausumanaan saman sisällön kuulee usein muodossa ”etsimme koko ajan uusia tapoja kohdata ihmisiä tässä ajassa”. Muutos on yhteiskunnassa pysyvä olotila, joten myös uusien työmuotojen kehittämisen on oltava pysyvä olotila. Kirkon on elettävä tässä ajassa ja paikassa, jotta se voi aidosti kohdata ja koskettaa ihmisiä. Tätä voi pitää myös olennaisena osana Mikaelin seurakunnan identiteettiä. Sunnuntain juhlamessun puheissakin toistui Mikaelinseurakunnan innostunut, aktiivinen, näkyvä ja uutta etsivä ote. Tässä mielessä asiat eivät siis ole 100 vuodessa juuri muuttuneet. Oltuani useita vuosia Mikaelinseurakunnan luottamushenkilönä, voin yhtyä tähän näkemykseen.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *