Peruskoulun tulokset ovat laskeneet kansainvälisissä vertailuissa, ja vaalitkin lähestyvät. Yhdistelmä on herkullinen, sillä meistä lähes jokaisella on joku käsitys koulusta ja se on muutoinkin tärkeä yhteiskunnallinen teema. Mediaa seuraamalla havaitsee nopeasti tarpeen selkeiden selitysten antamiselle ja siitä päästään nopeasti koulun korjaussarjaan. Asiaa voi tarkastella voi myös historiallisten virtausten kautta, jolloin vastaukset ongelmiin eivät olekaan niin pikaisesti korjattavia.
Peruskoulu syntyi aivan erilaisessa kulttuuri- ja arvokontekstissa kuin nyt elämme. Ajatus siitä, että kansalaiset käyvät yhdeksän vuoden saman peruskoulutuksen kehitettiin itäsaksalaisen koulumallin perusteella. Nykymaailmassa on esimerkiksi todella merkitsevää, että koko väestö opiskelee jotakin vierasta kieltä. Aiemmassa kansakoulumallissa vain osa oppilaista valittiin karsinnan kautta keskikouluun, oppikouluun ja lukioon. Kaikki eivät halunneet tätä vaihtoehtoa ja osa halukkaista ei suoriutunut valinnoista. Kansakoulu-kansalaiskoulu-opitietä käyneet eivät juuri opiskelleet muita kieliä kuin äidinkieltään. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, miksi peruskoulun tulo on ollut merkityksellistä ja kantanut pitkälle tulevaisuuteen.
Peruskoulua myös vastustettiin etenkin oikeiston suunnalta. Taustalla oli sen yhteys tuolloiseen maailmanpolitiikkaan ja samaan aikaan huoli taloudellisesta kestokyvystä. Peruskoulun pyrkimys oli tasa-arvoon ja yhtäläisiin mahdollisuuksiin kaikille lapsille, sekä rationaaliseen ajatteluun, mutta se ei ollut riittävä syy vastustajille koulun uudistamiseen. Uudistus kuitenkin tuli.
Jo kansakoulua 1800-luvulla vastustettiin, koska sen arveltiin vievän ihmisiä pois tehokkaasta työvoimasta. Lukemisella ja laiskuudella nähtiin yhteys vastustajien silmissä. Tämä on sinänsä mielenkiintoinen ajatus, koska viimeiset sata vuotta Suomessa on tehty työtä kutakuinkin yhtä paljon. Koulutustason nousu on mahdollistanut paremmin kannattavan toiminnan ja sen myötä hyvinvointia on rakentunut. Talousalan tutkijat osaisivat varmaan sanoa, paljonko hyvinvoinnin noususta tulee koulutuksesta, mutta kaukana puolesta ei olla.
Opettajat omaksuivat peruskouluajattelun tasa-arvon ja rationaalisen ajattelun lähtökohdan hyvin. Opettajat saivat hyvän akateemisen koulutuksen ja he olivat melko itsenäisiä arvostettuja ammattilaisia. Jossain mielessä 70-80-luku ovat peruskoulun kehittämisen nostalgista aikaa. 80-luvulla voimakkaasti tasa-arvoon pyrkivään koulutusmaailmaan saapuivat kuitenkin politiikan kentältä uusliberaalit markkinavirtaukset. Markkinavirtaukset alkoivat näkyä uudenlaisena koulujen tehokkuuden arviointikulttuurina. Opettajat ovat kantaneet pitkään vahvana pyrkimystä peruskoulun arvopohjaan, joka on jarruttanut tehokkuusajattelua korkeimpana arvona.
Oma taannoinen kouluaika on melko huono lähtökohta tämän hetken koulun ymmärtämiselle. Maailma muuttuu ja koulut sen mukana. Koulujen arkea etenkin suuremmissa kaupungeissa ovat erilaiset hankkeet ja projektit, joita rakennetaan ja tuetaan varsin virastolähtöisesti. Koulut sitten toteuttavat näitä vaihtelevalla uupumuksen asteella.
Koulut ovat myös eriytyneet. Eri alueiden koulut ovat haluttavuudeltaan varsin erilaisia esimerkiksi työmarkkinoilla. Tämä on myös poliittisten ratkaisujen seurausta. On ollut poliittinen tarve keskittää väestöä tietyllä tavalla.
Digitalisaatio on ollut muotisana pitkään. Tein taannoin diginatiivin kanssa luonnontieteen läksyjä arvostetussa digiympäristössä. Hämmästykseni oli suuri. En voi käsittää miten on voitu sivuuttaa koko ihmisen oppimiseen liittyvät tutkimus ja opetusmenetelmien perusasiat. Yhteiskunnallista satsausta digiasioihin ja luonnontieteisiin on ollut runsaasti viimeisten vuosien aikana. Ehkä on ollut kiire tehdä jotain näyttävää. Materiaalin vika uilmenee nopeasti siinä, kun opiskelija ei osaa tehdä jotain tehtävää. Hänet pitää auttaa oppimaan. Idea ei ole kertoa, että joku on oikein tai väärin. Jos ihmistä autetaan oppimaan jotakin, se on persoonallinen prosessi. Kaikki tavat eivät sovi kaikille. Tämä on se juttu ja se maksaa.
Jo pienen historian ja arvokysymysten tutkiskelun kautta paljastuu, että koulujärjestelmän suuret linjat ovat osa poliittista peliä. Poliittisessa pelissä olisi hyvä kuunnella opettajia ja koululaisia, alan tutkijoita unohtamatta. Koulun idea kansakouluajoista lähtien on ollut tukea hyvää elämää. Se tarve ei ole poistunut. Siihen me tarvitsemme arvokeskustelua. Hyvä elämä saattaa edellyttää näennäistä tehottomuutta ja synnyttää kustannuksia. Ihminen pitää nähdä.