Ilmasto muuttuu kiihtyvällä tahdilla ja puhutaan jo ilmastokriisistä. Suurin osa meistä on itsekin havainnut muutoksen: Suomen kesät ovat lämpimämpiä ja kuivempia, samoin talvet ovat leudompia ja jääpeitteinen aika vesistöissä lyhenee. Uutisista voi lukea maailmalta kuivuus- ja helleaalloista ja sään ääri-ilmiöiden yleistymisestä. Muuttuvaan ilmastoon sekä luonnon monimuotoisuuden köyhtymiseen on nyt todella havahduttu.

Jotta voisimme hillitä globaalia muutosta ja välttyä sen pahimmilta seurauksilta, on Euroopan unioni, lukuisat valtiot, monet kunnat, yritykset ja muut organisaatiot asettaneet itselleen tavoitteita hiilineutraalisuudesta. Myös Suomen evankelisluterilainen kirkko on ilmasto-ohjelmassaan asettanut tavoitteekseen olla hiilineutraali vuonna 2030. Noin yleisesti ajateltuna, kaikilla hiilineutraalisuustavoitteen tai -lupauksen asettaneille toimijoilla on sama päämäärä eli he pyrkivät siihen, että päästöjä tuotetaan ilmakehään vain sen verran kuin niitä pystytään ilmakehästä sitomaan. Valtioiden välisten sopimusten ansiosta valtioiden hiilineutraalisuus on tarkoin määritelty ja sille on asetettu tietyt pelisäännöt, mutta kun mennään valtioiden sisäisiin toimijoihin, on vallalla ”villi länsi”. Kunnat, yritykset ja organisaatiot ovat tehneet hyvään tähtääviä tavoitteita, mutta usein tavoitteen tarkempi määrittely on jäänyt tekemättä. Ja nyt ollaan sen tehtävän edessä myös kirkossa.

Suomen evankelisluterilainen kirkko on siis tavoitteensa mukaisesti hiilineutraali vuonna 2030 ja Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä jo vuotta aikaisemmin, samaan tahtiin Turun kaupungin kanssa. Jotta tavoitteen toteutumista voidaan seurata, tulee kasvihuonekaasupäästöt ja niiden sitominen ilmakehästä laskea. Ja jotta ne voitaisiin laskea, tulee tietää mitä lasketaan. Ja siksi hiilineutraalisuustavoite tulee olla selkeästi määritelty. Ensimmäinen määriteltävä asia on tavoitevuosi ja se onkin usein selkeästi määritelty, kuten on tehty myös kirkon hiilineutraalisuustavoitteen osalta. Toinen määriteltävä asia on mitä päästöjä lasketaan mukaan. Kansainvälisen kasvihuonekaasuprotokollan mukaan, päästöt ryhmitellään kolmeen Scope-kategoriaan. Scope 1 pitää sisällään toimijan suorat päästöt, joita syntyy esimerkiksi organisaation omistamien autojen polttoaineiden kulutuksesta tai kiinteistöjen öljylämmityksestä. Scope 2 pitää sisällään epäsuorat päästöt, jotka koostuvat pääasiallisesti energian hankinnasta eli esimerkiksi sähkönkulutuksesta tai kiinteistöjen lämmityksestä kaukolämmöllä. Scope 3 pitää sisällään sitten kaikki muut organisaation toimintaan liittyvät epäsuorat päästöt hankinnoista palveluiden ostoon ja työmatkaliikenteeseen. Hiilineutraalisuustavoitteen kannalta on olennaista määritellä mitä näistä päästökategorioista siihen lasketaan mukaan.

Kolmas määriteltävä asia on se, että miten niin sanottu maankäyttösektori huomioidaan hiilineutraalisuustavoitteessa eli metsien, peltojen, hautausmaiden, puistojen ja rakennettavan maan hiilinielut ja -päästöt. Kaikki vihreä kasvillisuus poistaa ilmakehästä yhteytyksen avulla hiiltä ja varastoi sen kasvibiomassaan ja maaperään. Toisaalta luonnosta myös vapautuu jatkuvasti hiiltä eli tulee hiilipäästöjä maaperän hajotustoiminnan ja ihmistoiminnan tuloksena, mistä tärkeimpänä esimerkkinä metsien hakkuut. Jos organisaation omistuksessa olevan maa-alueen hiilivarasto kasvaa eli sinne sitoutuu enemmän hiiltä kuin sieltä poistuu, on alue hiilinielu. Hiilinielu siis sitoo ilmakehästä hiiltä ja siksi sen voidaan katsoa hyvittävän osan organisaation aiheuttamista kasvihuonekaasupäästöistä. Jotta asia ei ole liian yksinkertainen, tulisi ensisijaisesti huomioida vain ”lisäiset” nielut. Hiilinielujen lisäisyydellä tarkoitetaan sitä hiilinielun määrää, minkä organisaatio on omalla aktiivisella toiminnallaan saanut aikaan. Esimerkiksi metsien tapauksessa, lisäiseksi nieluksi voidaan laskea toteutuneen hiilinielun ja tavanomaisen metsänkäytön aikaansaaman hiilinielun erotus.

Neljäntenä asiana hiilineutraalisuustavoitteen määrittelyssä on mahdolliset muut pelisäännöt eli esimerkiksi se, kuinka toimissa painotetaan päästövähennyksiä ja nielulisäyksiä tai miten suhtaudutaan muilta toimijoilta rahaa vastaan hankittuihin päästövähennyksiin, joista on totuttu käyttämään yleisesti nimeä päästökompensaatiot. On myös tärkeää määrittää, että millainen aikataulu päästövähennyksillä on eli millaisia välitavoitteita asetetaan ennen hiilineutraalisuuden saavuttamista, nimittäin ilmaston kannalta ei ole yhdentekevää saavutetaanko tavoite etu- vai takapainotteisesti. Erilaisten toimijoiden hiilineutraalisuustavoitteet ovat todella kallisarvoisia, sillä yksikään valtio ei voi onnistua pääsemään hiilineutraalisuuteen ilman kuntien, yritysten, erilaisten organisaatioiden ja asukkaiden toimia. Ja tässä myös kirkolla on tärkeä rooli. Erilaisten toimijoiden hiilineutraalisuustavoitteiden tarkempi määrittely tekee tavoitteista konkreettisia ja läpinäkyviä. Tarkempi hiilineutraalisuustavoitteen määrittely mahdollistaa sen toteutumisen seurannan ja kannustaa sanoista ilmastopositiivisiin tekoihin.

Anna Lintunen