Ristiveto

Liedosta ei löydy mestaria

Lietolaistaustaisen Kaapo Kakon jääkiekon maailmanmestaruutta hehkutettiin koko maassa viime keväänä. Sittemmin lietolaisen mestarin tie on vienyt New Yorkiin. Tunnemme Liedossa ylpeyttä NHL-jäillä kurvailevasta nuorukaisestamme. Maailmalle kulkeneen mestarin otteista on kantautunut jo ensimmäisiä terveisiäkin. Kakko pärjää jääkiekon ykkösliigassa mallikkaasti. Pian saamme varmasti myös juhlia mailataiturin ensimmäistä NHL-osumaa.

Liedossa on totuttu mestareihin jo aikaisemmin. Suomen ensimmäiseksi kuvanveistäjäksi on nimittäin toisinaan nimetty 1300-luvulla vaikuttanut kuvanveistäjä Liedon mestari. Tämän keskiaikaisen mestarin käsissä on syntynyt kymmeniä uniikkeja keskiaikaisia puuveistoksia, jotka kuulemma voi tunnistaa hymystä ja siristelevistä silmistään.

Liedon mestarin kädenjälkiä lietolaiset ihastelevat kuitenkin vain etäältä. Liedossa ei ole tällä hetkellä yhtään Liedon mestarille omistettua työtä. Niistä on lähihistorian remonttien yhteydessä luovuttu. Veistoksia löytyy tällä hetkellä erityisesti Turun linnasta sekä lisäksi Hattulasta, Marttilasta, Perniöstä, Raisiosta, Taivassalosta ja Vanajasta.

Lietolaiset ovat toistuvasti ilmaisseet kaipauksen mestarinsa perään. Kaipaus tulee vastaan pitäjän nimistössä. Kirkon, kunnantalon ja seurakuntatalon pihapiiriin rajautuu Mestarinaukio, seurakuntatalon avara tila nimettiin aikanaan Mestarinsaliksi ja seurakunnan pihapiiriin pian avattava virastorakennuskin sai nimekseen Mestarintupa.

Kaipaus Liedon Mestarin kädenjälkien perään tulee vastaan myös kadulla. Minultakin on kysytty: voisimmeko saada edes yhden Liedon mestarin työn takaisin kotikirkkoon ja -pitäjään? Miksi mestarin kädenjäljet ovat lietolaisille niin tärkeät?

Veistoksissa tiivistyy yhteinen muistimme. Ne nähdään symboleina sille, että pitäjämme historia ulottuu kauaksi. Lietolaisia ei tunnu myöskään häiritsevän kysymys siitä, oliko Liedon mestari oikeasti lietolainen. Arvokkaana nähdään se, että kuvanveistäjä on nimetty juuri lietolaiseksi. Muualta Lietoon muuttaneena olen kuullut, että kaikissa meissä on sisällään ripaus lietolaisuutta. Lietolaisuus on kuulema universaalia.

Keskiaikaiset veistokset kiinnittävät myös pitkään jatkumoon. Minussa on jotakin samaa kuin keskiajan vaeltajissa. Jaamme jotakin samaa ihmisenä olemisen ilosta, arvoituksesta ja kuormasta, kuin he aikanaan. Tässä jatkuvuudessa voi tunnistaa ihmisenä olemisen pienuuden, elämän hetkellisyyden ja samalla sen pitkän ketjun, johon oma elämämme liittyy.

Veistokset ovat myös konkreettinen todistus meitä ennen kulkeneiden uskosta. Tämän uskonnon esineellisen ulottuvuuden kanssa luterilainen kirkko ei ole ollut aina vahvimmillaan. Onneksi enää ei samalla tavalla vierasteta uskonnon materiaalista puolta vaan kuville ja symboleille annetaan niille kuuluva arvo. On ihan luonnollista katsella ikonia ja pyhäinveistoksia. Kirkossakin katse etsii kiintopisteitä. Ja se mitä katsotaan alkaa vaikuttamaan meihin.

Minuun erityisesti vaikuttaa oheinen Liedon Madonnan kaunis ja hymyilevä katse. Siinä on paljon tarttuvaa ja hiljaista iloa.

Risto Leppänen
Liedon seurakunnan kirkkoherra

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *