Ristiveto

Lestadiolaisjohto löysi kulmakivensä

Keskustelu vanhoillislestadiolaisuudesta jatkuu. Liikkeen johto on lastensuojelua koskevassa tiedotustilaisuudessa 24.10.2013 pahoittelut laiminlyöntejään ja pyytänyt hyväksikäytön uhreilta anteeksi. 

Minua anteeksipyyntö koskettaa. Se on sitä vanhoillislestadiolaisuutta johon itsekin lapsuudessa kasvoin. Liikkeen johto on – Johanna Hurtigin tutkimuksen luettuaan – kyennyt löytämään yhden opetuksensa kulmakiven: anteeksipyytämisen.

Anteeksipyyntö on askel oikeaan suuntaan. Se on sitä, vaikkei se tee tehtyjä virheitä tekemättömäksi. Erityisen tärkeää anteeksipyyntö on väkivaltaa kokeneiden uhrien kannalta. Vanhoillislestadiolaisuus on aina ollut enemmän kuin tietyssä asemassa olevat henkilöt. Siksi uskon, että liikkeen johto haluaa kantaa myös henkilökohtaisen vastuunsa ja korjata virheensä. Näin on mahdollista palauttaa luottamus.

Läpi 2000-luvun useat liikkeen jäsenet ovat esittäneet toiveen, että liikkeen teologiasta ja identiteetistä käytäisiin perusteellinen ja avoin keskustelu. Hurtigin tutkimusta koskevassa tiedotustilaisuudessa liikkeen johto on osoittanut anteeksipyynnön lisäksi halua arvioida uudelleen omaa opetustaan, rakenteita ja yhteisöelämää. Tälle itsekriittisyydelle kirkon johto on äskettäin antanut täyden tukensa ja toivonut liikettä uudistumaan.

Näyttää siltä, että vuosia jatkunut keskusteluprosessi on nyt tullut myös liikkeen johdon osalta tärkeään saranakohtaan. Uskon, että liike voi aikuistua, avautua ja uudistua.

Aikuisuuteen kuuluu se, että liikkeessä pakonomaisen yksiäänisyyden sijasta tulee yhä enemmän tilaa erilaisuudelle ja yhteiselle etsinnälle. Avautumisen kannalta tärkeää on myös se, että liikkeestä löytyy valmiutta tarkastella omaa opetusta sen perusteita myöten. Itse uskon, että uudistumisen kannalta yksi keskeinen kysymys koskee sitä, miten liike onnistuu tekemään pesäeron edustamaansa seurakuntafundamentalismiin, jonka mukaan vain vanhoillislestadiolainen tai liikkeen kanssa yhtäpitävästi opettava voi pelastua.

Vanhoillislestadiolaisuuden avautuminen ei ole nopea ja helppo prosessi. Siksi liike tarvitsee kirkkonsa tuen. Uskon, että liikkeen uudistuminen toteutuu korva edellä. Kun liikkeen rivijäsenten erilaiset kokemukset tulevat kuulluiksi, silloin liike ottaa uudet askeleet. Vastaukset eivät välttämättä ole kaukana, ehkä ne löytyvät jo liikkeen sisältä ja perusteista.

1 kommentti

  1. Anteeksipyyntö? Törkeää: pelkkä anteeksipyyntö ei voi olla mikään hyvitys näin irstaille teoille, ja etteikö tekijät ole olleet tietoisia tekojensa rikollisuudesta ja inhimillisyyden vastaisuudesta. En halua ”heittää ensimmäistä kiveä”. Mutten voi hyväksyä pelkkää anteeksipyyntöä. Kyllä syyliset on saatava vastaamaan teoistaan ihmisten silmien edessä. Kirkko ei saa piilotella saastaisia saarnajiaan. Kirkolla ei ole oikeutta antaa anteeksi yksilöitä vastaan tehtyjä vääryyksijä. Kirkolla ei yleensäkään saa olla mitään lahkoja tai takaovia hämäräsaarnaajiaansa varten, josta pääsee livahtamaan kuin koirat veräjästä. Mitään jalkapuuta en kaipaa, mutta kasvot esiin, ja rehti käytös. Villasella ette voi asiaa painaa, se pidetään julkisuudessa niin kauan, kunnes tekijät ovat julkisuudessa.
    Ihmettelette, miksi kansa kaikkoaa kirkosta?
    Kysynkin: kuka mätäpesäkkeitä ruokkii? Tavallinen syntinen ihminenkin hätkähtää kaksinaamaista ”hurskautta”. Hävetkää, jos osaatte.

Kommentointi on suljettu.