Ristiveto

Kultaa tai kunniaa vai jotakin ihan muuta – kisatunnelmia kotisohvalla

Keväällä, kun teimme mieheni kanssa kesälomasuunnitelmia, meillä oli tiedossa kaksi viikonloppua, joita varten tarvitsisimme ehdottomasti lomaa. Lomaa piti siis anoa kesäkuulle, että pääsisimme seuraamaan Rollo-uinteja, nuorten ikäkausimestaruuskisoja, Tampereelle kannustus – ja huoltojoukoissa sekä osallistumaan vanhimman lapsenlapsemme konfirmaatioon.

Oikeassa elämässä kaikki ei toteudu suunnitelmien mukaan. Siitä, että muutoksia tapahtuu, on tullut tällaisena poikkeusaikana enemmänkin sääntö. Onneksi on ollut loma, vaikka lomasuunnitelmat ovatkin muuttuneet ja mukautuneet vallitseviin olosuhteisiin. Kisamatka Tampereelle ei toteutunut, sillä Rollo-uinnit peruutettiin. Niiden tilalla järjestettiin eri puolilla Suomea aluekilpailuja, tosin viikkoa myöhemmin ja ilman yleisöä. Turun alueen kisat pidettiin Impivaarassa samana viikonloppuna kuin Kuopiossa järjestettiin pitkän radan SM-uinnit. Ja kuinka ollakaan, konfirmaatiokin osui saman viikon lauantaiksi. Konfirmaatio toteutettiin erityisin turvajärjestelyin pienemmissä ryhmissä ja muutaman läheisen ollessa läsnä. Muut saattoivat seurata messua suoratoistona YouTube-kanavalla. Rippijuhla vietettiin kuitenkin yhdessä suvun kanssa rippilapsen kotipihassa, herkissä tunnelmissa ja auringon helliessä. Kuljetimme juhlivan nuoren sisaruksia, kilpauimareitamme, konfirmaatiopäivän aikana useampaan otteeseen uimahalliin ja takaisin. Illan vietin television ääressä seuraten toisella silmällä SM-uinteja ja toisella kännykästä livetimingin tuloksia Impivaarasta.

Sohvaperunan pähkäilyjä

Nyt, historiallisen helteisen kesäkuun päättyessä, tunnustan, että minusta on tullut jos ei urheiluhullu, niin ainakin sohvaperuna. Onneksi on ollut loma, sillä se on mahdollistanut vaikkapa kuntavaalien puoluedebattien ja tuloslähetysten sekä jalkapallon EM-kisojen seuraamisen yömyöhälle. Loma on antanut myös tilaa erilaisten asioiden ja ilmiöiden ihmettelemiseen.

Uimareita, niin nuoria kuin vähän varttuneempiakin seuranneena, olen miettinyt erityisesti yksilön urheilusuoritusta, fyysisen ja psyykkisen valmentamisen sekä kannustamisen merkitystä, tavoitteiden asettamista ja niiden saavuttamista sekä palkitsemista. Varsinkin nuorille urheilijoille on valmentajan viisaudella, kotijoukkojen osallisuudella ja erityisesti joukkuetovereilla suuri merkitys. Heidän kanssaan koetaan yhteenkuuluvuutta, jaetaan niin harjoittelun haasteita, kilpailun jännitystä kuin suoritusten onnistumisia ja pettymyksiäkin. Tämä näkyy vielä mestaruustasollakin, jopa televisioruudun kautta, kun riemu räjähtää ilmoille hyvin onnistuneen oman suorituksen jälkeen. Suurimman latauksen laannuttua, urheilijat näyttävät iloitsevan yhdessä toistensa suorituksista tai lohduttavan myötätuntoisesti pettynyttä kilpakumppaniaan.

Myötätunto on arvokas ominaisuus! Kaikkein koskettavimmin se välittyi jalkapallon EM-kisojen Tanskan ja Suomen välisessä ottelussa. Sydämeni oli pakahtumaisillaan jännityksestä jo pelin alusta lähtien. Henki melkein salpautui, kun kymmenistä yrityksistä huolimatta Huuhkajien hyökkäykset jäivät omalle puolustusalueelle. Omakin sydämeni löi tyhjää, kun Christian Eriksenin tuupertui. Onneksi ammattilaisten apu oli lähellä. Keskellä dramaattisia hetkiä Tanskan joukkueen pelaajat osoittivat käsittämätöntä tilannetajua, myötätuntoa, toisen suojelua, herkkyyttä, hellyyttä ja hyvyyttä. Kyse oli todellisesta lähimmäisen rakkaudesta. Liikutuin kyyneliin, kun suomalaiskatsomon Christian-huuto alkoi kaikua ja kirvoitti vastaukseksi Eriksen. Uskoakseni moni huokaisi hiljaisen rukouksen, ja vielä useamman mieleen piirtyi pysyvä muisto. Vaikka Suomen joukkueen ensimmäinen maali jalkapallon EM-kisoissa ja ottelun voitto jäävät suomalaiseen urheiluhistoriaan, niin kirkkaammin mielessäni kimaltelee kuitenkin myötätuntoinen toisten huomioiminen. Sellaisen tavan elää toivoisin näkyvän kaikkialla niin urheilussa kuin elämän pelikentilläkin.

Politiikka on yksi tällainen pelikenttä, johon toivoisin myötätuntoisen elämänasenteen ja kunnioittavan keskustelukulttuurin leviävän. Kunnallisvaalien aikaan puhuttiin toistuvasti maalittaminen. Kyse ei ole maalien tekemisestä vaan erityisesti sosiaalisessa mediassa tapahtuvasta toisten ihmisten mustamaalaamisesta. Jotkut asiantuntijat kertoivat, että maalittaminen on syynä siihen, että ihmiset ovat haluttomia asettumaan ehdokkaiksi vaaleihin, osallistumaan poliittiseen keskusteluun tai yhteisten asioiden hoitamiseen. Tarvitsemme yhteiskunnassamme ja kirkkoomme päättäjiä, jotka hoitavat seurakuntiemme ja kuntiemme, maamme ja sen asukkaiden – meidän jokaisen – asioita niin hyvinä kuin erityisesti huonoina aikoina. Yhteisen hyvän tulevaisuuden luominen niin omalle kuin tulevillekin sukupolville luulisi kiinnostavan meitä kaikkia. Kotisohvan nurkassa on turvallista toivoa, että myötätuntoinen elämänasenne leviäisi, että maalaisimme maailmaamme yhdessä kirkkain värein mustamaalaamisen sijaan, että kannustaisimme toisiamme kamppaamisen sijaan, että rakastaisimme ja kunnioittaisimme lähimmäistämme niin lähellä kuin kaukanakin.

Katarina Engström

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *