Ristiveto

Kuka kelpaa töihin?

Porissa vietetään jälleen SuomiAreena-viikkoa. Kaupunki täyttyy keskustelutilaisuuksista, joissa kansakunnan nokkahenkilöt puivat yhteiskunnan tilaa. Tänä vuonna teemana on suomalainen työ.

Joidenkin suomalaisten työnsaannin tielle kasautuu enemmän esteitä kuin toisten. Kirkko ja sosiaali- ja terveysalan kattojärjestö SOSTE toivat areenalle keskustelun vaikeasti työllistyvien asemasta.

Paneelissa kuultiin niin asiantuntijoita kuin asianosaisiakin. Puhuttiin ennakkoluuloista ja joustamattomuudesta, joita pitkään työstä poissa olleet, osatyökykyiset, vammaiset ja päihde- ja mielenterveyskuntoutujat kohtaavat. Seuraukset eivät ilahduta ketään. Suomessa on yli 330 000 työtöntä. Yli 120 000 on ollut ilman työtä yli vuoden. Osatyökykyisiä on kymmeniä tuhansia, monet heistä koulutettuja, soveltuvia ja äärimmäisen motivoituneita – ja silti vailla oikeaa palkkatyötä.

Työttömyys käy kalliiksi, paitsi työttömälle itselleen, myös Suomelle. Toimeentulon lisäksi se syö osallisuutta ja luottamusta yhteiskuntaan. Kansanedustaja Lauri Ihalainen puhui osuvasti sosiaalisesta kestävyysvajeesta.

Ratkaisuja etsittäessä keskustelijoiden näkökulmaerot nousivat esiin. Työantajat korostivat, että työpaikkojen luominen edellyttää kannattavaa liiketoimintaa ja joustavia työmarkkinoita. Poliitikot muistuttivat työllistämisen tueksi tarjolla olevista keinoista, jotka ovat usein vajaakäytössä tai odottavat riittävää poliittista tahtoa. Työttömät itse kaipasivat urautuneiden käytäntöjen ja uuvuttavan tukibyrokratian tilalle inhimillisempää otetta – sellaista, joka ei kohtele ihmisiä massana, vaan ottaa huomioon erilaisten ihmisten erilaiset tilanteet.

Voisiko lopulta juuri inhimillisyys olla se perusperiaate, johon kaikki voivat yhtyä? Inhimillisyyden nimissä oikeus työhön, toimeentuloon ja osallisuuteen on otettava vakavasti. Toisaalta inhimillisyys edellyttää joustavuutta, joka tunnustaa työn, työllistäjien ja työntekijöiden moninaisuuden: järjestelmät ovat ihmistä eikä ihminen järjestelmää varten.

Pohjimmiltaan inhimillisyys tarkoittaa, että ihminen nähdään ja häntä kohdellaan ihmisenä, niin kuin toivoisi itseäänkin kohdeltavan. Tämä kultainen sääntö on laajalti tunnustettu avain yhteiseen hyvään. Sen perustalle voi yhä rakentua – arkkipiispa Kari Mäkisen sanoin – keskinäisen huolenpidon yhteiskunta.

Nimenomaan inhimillisyyttä säteili se tavallisuudesta poikkeava vaikuttajatapaaminen, jonka työttömät ja mielenterveyskuntoutujat järjestivät SuomiAreenan avajaispäivänä Keski-Porin kirkossa. Paikalle ei tultu edustamaan; kirkossa oli vain ihmisiä, kaikki yhtä arvokkaita. Työttömät eivät olleet puheenaiheita vaan kertoivat itse tarinansa, jokainen erilaisen. Tarjottavaksi he olivat valmistaneet hävikkiruoasta suuhunpantavaa, ohjelmaksi omia runoja ja musiikkiesityksiä.

Esiintyjien osaamisalueista yksi oli ylitse muiden. Kaikilla oli näyttöä henkisen laman selättämisestä. Yksi heistä tiivisti sen puheenvuorossaan näin:

– Vuosiin en haaveillut mistään. Nyt minulla on jälleen unelmia.

Jäi tunne, että näillä ihmisillä on annettavaa Suomelle.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *