Ristiveto

Koska meillä on joulu?

Jouluaattoon on tasan sata päivä. Ellei Elinkeinoelämän keskusliitto toisin päätä.

Keskustelussa arkipyhistä on tosin unohtunut, että ainakaan Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla ei ole valtuuksia sopia sen paremmin valtion kuin työmarkkinajärjestöjenkään kanssa siitä, milloin joulu, loppiainen tai helatorstai ovat.

Kristikunta viettää juhliaan silloin kuin viettää, kaikkialla maailmassa samaan aikaan, paitsi ne jääräpäiset ortodoksit, jotka eivät hyväksy gregoriaanista kalenteria ja juhlivat pari viikkoa muita myöhemmin.

Mikään kirkko ei kysele elinkeinoelämän edunvalvojilta, milloin olisi sopivaa fiirata loppiaista, tuhkakeskiviikkoa, helatorstaita tai pitkäperjantaita.

Se ovatko kirkolliset juhlapäivät yleisiä vapaapäiviä vai eivät, on toinen kysymys.

Ja kolmas kysymys on se, kuinka pahasti katsomusten tasapuolista kohtelua loukkaa se, että iso osa yleisistä vapaapäivistä perustuu kristilliseen kulttuuriin.

Seitsenpäiväinen viikko on kotoisin Raamatusta, ja ymmärrän hyvin, jos ajan pilkkominen raamatullisesti harmittaa taistelevaa ateistia tai uskonnotonta. Mutta vielä paremmin ymmärrän heitä, jotka eivät näe kristinuskon muokkaamaa kulttuuria uskonnon pakkosyöttönä, vaikka eivät varsinaisesti mitään helatorstaihigareita olisikaan.

Myös tuloeroja tasaamaan pyrkivän verotuksen juuret ovat Uuden testamentin opetuksessa kahdesta ihokkaasta. Jos kristillinen kulttuuri halutaan katsomusneutraaliuden varjolla työntää täysin kotien yksityisasiaksi, edessä on isompi arvoremontti kuin äkkipäätään tulee ajatelleeksi.

Vaikka Jumalan todellisuuden tihkumista läpi tavallisen arjen korostava luterilaisuus on pyhittänyt arjen, tulisi varoa arkistamasta pyhää. Mittaamattoman (ja varsinkin rahassa mittaamattoman) iso merkitys inhimilliselle kulttuurille on nimittäin sillä, minkä runoilija Ilpo Tiihonen sanoo eräässä runossaan: ”Olkoon sunnuntaisin valtio hetken vaiti.”

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *