Ristiveto

Korona ja ilmastonmuutos tuuppaavat meitä kohti uutta – historia ja uskonto murroksessa

Joulukatujen pitäisi aueta. Vuoden suurin perhejuhla-aika lähestyy. Vaan korona ja ilmastonmuutos tuuppaavat meitä kohti uusia, enempi ja vähempi epänormaalilta tuntuvia aikoja. Historia ei aina etene vain vanhan kehityksen jatkeilla, vaan myös murrosten kautta. Nyt todennäköisesti elämämme murroksen aika ei kuitenkaan ole ensimmäinen, eikä ehkä edes ilmastonmuutoksen haasteista huolimatta pohjoisen asuinalueemme historiassa suurin. 

Ammoin, noin 10 000 vuotta sitten jääkauden pois hiipuessa viimeiset mammutit kuolivat pohjoisen jäämeren rannoilla. Tällä hetkellä löydetyn luuaineiston perusteella Pohjolan rannoille ensimmäisinä silloin saapuivat mustaihoiset, tummatukkaiset, sinisilmäiset ihmiset. Vanhin tunnettu jääkauden jälkeinen ihmislöytö on, Ruotsista: todennäköisesti kylässään hyvin kalaa syönyt ja arvostettu iäkäs yli 70 v. (!) nainen, joka sai viimeisen leposijansa omassa rantakylässään, korkeiden silokallioiden juuressa. Ajan pyhinä pidetyt kuvat Euroopassa esittivät hedelmällisiä naisia. Tuossa maailmassa eli siis musta nainen vanhaksi ja autettuna, vaikka ilmasto lämpeni ja rannat siirtyivät, eikä mitään antibioottitabletteja tunnettu.    

Vajaat 4000 vuotta sitten Pohjolan suuntaan tuli etelästä vyörynä iso muuttoaalto. Syyksi voidaan olettaa isoja muutoksia elämän olosuhteissa. Etelässä metalli oli jo keksitty ja kehitetty työ- ja asekäyttöön. Taisteluita käytiin vanhojen asukkaiden ja uusien tulokkaiden välillä. Hautaustapoihin tulivat asuinpaikoilta erillään olevat megaliittihautaukset. Yhteiskunnan oletetaan muuttuneen päällikkövetoiseksi.  

Reilut 2000 vuotta sitten Pohjois-Afrikassa kukoistuksen ja Egyptin suuruuden ajat alkoivat hiipua. Saharan aavikoituminen eteni, muinaiset viidakot ja keitaat kuivuivat hiekan alle.  Kuten koulussa on opittu, Välimeren ympäristössä kaupunkivaltioitten tilalle rakentui Rooman monikulttuurinen suurvaltakunta. Rooman tuhosi kapinoivassa palestiinalais-juutalaisessa reunaprovinssissaan kapinalliset ja juutalaisten temppelin 70 vuotta siellä opettaneen Jeesuksen kuoleman jälkeen. Henkiin jääneet Kristus-Jeesuksen seuraajat ja juutalaiset lähtivät ja levisivät eri puolille syntyseuduiltaan. Kristinusko levisi ennen kaikkea koko Euroopan alueella pääuskonnoksi seuraavien levottomien vuosisatojen aikana.  

Kuva Michal Renčo, Pixabay

Noin 1000 vuotta sitten keskiajalla silloin vielä hahmottumassa oleva Ruotsi ja siellä katolinen kirkko rantautuivat Varsinaiseen Suomeen, Kalannin merta lähellä olleisiin maisemiin. Suomen kylien tummat ja kyrmyniskaiset siat vielä tuolloin juoksentelivat kylien pihoissa. Joissain näistä kylistä törröttivät myös ne pienet puukirkot. Hautausmaille haudattiin useina vuosisatoina kulkutautien, ruton ja nälänhätien tappamia kyläläisiä.  

500 vuotta sitten Euroopan katolinen keskiaika päättyi luterilaiseen uskonpuhdistukseen. Saksassa Matti Lutherin oppilastovereina kouluttautui ensimmäisiä suomalaisia yliopistonuorukaisia Turun Akatemiasta. He toivat mukanaan Ruotsi-Suomeen Lutherin radikaalin tulkinnan katolisen kristinuskon tarvitsemasta muutoksesta: jokaisen tuli oppia lukemaan Raamattuaan itse. Alkoi kansanopetus. Eurooppalainen tiede vapautui periaatteellisten uskomusten ylivallasta arvioimaan todellisuutta kokeilemalla, mikä on totta, mikä ei. Suomessa tavallinen kansa sai perusoppinsa, ja sen kristillisyys sopeutui rakenteissan ja opetuksessaan järjen ja uskon yhteiseloon. 

Viimeiset 150 vuotta ovat olleet ylipäätään, eikä vähiten Suomessa, luonnontieteiden ja tekniikan hurjan kehityksen aikaa. Monet maailman ennen tappavista tartuntataudeista on saatu käytännössä hävitettyä.  

Samalla olemme sopeutuneet erilaisiin ympäristöihin valloittajina ja hyväksikäyttäjinä liiankin hyvin: luonnonvarat eivät enää riitä ihmisen vastaaville elintavoille ja kulutukselle. Luonnon monimuotoisuus on kovaa vauhtia tuhoutumassa, koska emme ole pystyneet rajoittamaan elämäntapaamme. Maankuoren alla ja päällä olevien raaka-aineiden polttaminen on muuttanut ilmastomme käytännössä sukupolvien ajan pysyvästi. Jotta tulevan elämän pelastava käänne saadaan aikaan, ajattelutapojen murros ei ole vain toivottava, vaan välttämätön. Uskomukset maailman itsestään pelastumisesta tai ihmisestä riippumattomasta jumalallisesta ihmeparantumisesta ovat valtavan haasteen edessä. Uskonnolla on murroksessa oma roolinsa. 

Isojen ympäristömuutosten ja kansainvaellusten aikoina ihmisten arki muuttuu.  

Myös kansalaisuus- ja maailmankäsitykset, uskomukset ja uskonnot muotoutuvat osaksi uutta tilannetta ja järjestystä. Vanhoista viisastumisen vaihtoehtona on aina joillekin ollut ja on varmaan nytkin, olemassa oleviin tapoihin jääminen: tuleminen niin osaksi ongelmaa, ei sen ratkaisua. 

Kuva Luisella Planeta Leoni, Pixabay

Todellisuutta ja myös uskontojen opetuksia on syytä koko ajan tulkita uudessa tilanteessa, uudessa ympäristössä ja uuden tiedon valossa uudestaan. Teologiaa on siis tehtävä, ei vain puheina toistettava. Meillä on ihmiskunnan historian valossa, yhdessä, ratkaisujen eväät maailman muuttamiseen kestävämmäksi, jos vain suostumme etsimään keinot ja varsinkin käyttämään niitä. Jokaista meitä Jumala näissä auttakoon. 

Merja Hermonen 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *