Ristiveto

Kirkon kasvot

Helsingin piispanvaalin tulos on synnyttänyt keskustelua naisten roolista kirkon johdossa. Samalla kun selvästi iloittiin uuden sukupolven piispan valinnasta Helsinkiin, moni koki kestämättömäksi tilanteen, jossa kaikki kymmenen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispaa ovat miehiä. Jokainen on osaltaan kelpo paikallaan, mutta kokonaistilanne ei ole tasapainoinen.

Tasa-arvokysymykset herättävät tunteita yhteiskunnallisessa keskustelussa, mutta kirkossa keskustelussa on läsnä myös oma erityinen sävy, sillä naisten tasavertaisia mahdollisuuksia on rajoitettu pitkään teologisin perusteluin. Ensin naiset saivat äänestää kirkollisissa vaaleissa, sitten asettua myös ehdolle. Ensimmäinen naisille mahdollinen tehtävä kirkossa oli diakonissan työ. Tämän jälkeen naiset sopivat urkureiksi, vähitellen kanttoreiksi, papeiksi ja lopulta myös piispoiksi. Kaikissa näissä vaiheissa naisten yhtäläisiä mahdollisuuksia toimia pyrittiin rajoittamaan teologian ja tradition avulla.

Tällä hetkellä suurin osa kirkon työntekijöistä ja valmistumista teologian maistereista on naisia, eivätkä rakenteet estä naisten osallistumista johtotehtäviin ja päätöksentekoon kaikilla tasoilla. Kuitenkin yhä edelleen niin kirkon viranhaltijoissa kuin etenkin luottamushenkilöissä on paljon ihmisiä, jotka vastustavat naisten yhtäläistä pappeutta. Epätasa-arvo näkyy myös kirkon johtotehtävissä, joissa naisia on edelleen kovin vähän. Kirkkoherroista 80% on miehiä. Siksi ei ole ihme, että kymmenen miespiispaa osuu tunteisiin.

Luterilainen Maailmanliitto julkaisi viisi vuotta sitten puheenvuoron sukupuolten välisestä oikeudenmukaisuudesta. Olennaista siinä on, että sukupuoleen liittyviä kysymyksiä tarkastellaan uskonkysymyksinä Raamatun ja luterilaisen tradition näkökulmista. Raamatuntekstejä, joissa sukupuolten alisteista suhdetta pidetään itsestäänselvyytenä, halutaan tulkita uudelleen: kaikki ovat Jumalan edessä tasa-arvoisia ja myös toiminnan mahdollisuuksien tulee olla yhtäläisiä. Kontekstuaalinen raamatuntekstien tulkinta auttaa tekemään näkyväksi naisten ja miesten välisen epätasa-arvon myös nykypäivän yhteiskunnissa ja kirkoissa. Puheenvuorossa määritellään myös erilaisia kriteerejä, joilla sukupuolten välisen oikeudenmukaisuuden toteutumista voidaan mitata.

Naisten määrän lisääntyminen kirkon johtotehtävissä on sekä naisten että miesten vastuulla. Yhdessä on tuettava rakenteita, jotka tukevat molempien sukupuolten täysivaltaista osallisuutta. Olemme matkalla, ja se on kesken.

Teksti on julkaistu Turun ja Kaarinan seurakuntien Lilja-lehdessä 31.8.2017

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *