Ristiveto

Joskus on kyllä hyvä ottaa kissan päiväunet ja unelmoida

Kirkolliskokouksen pöytäkirjan liite

Tällä viikolla Turussa kokoontuu koronan takia siirretty viime kevään kirkolliskokous. Asialistalla on varsin paljon uuden kirkolliskokouksen järjestäytymisasioita ja samaa sukupuolta olevien parien vihkiminen kirkossa puhuttaa väkeä. Kirkon hallinnossa valtaa jaetaan demokraattisten vaalien kautta ja etenkin paikallisen seurakunnan tasolla luottamuselimissä voi vaikuttaa hyvin suoraan siihen mitä tapahtuu. Kirkolliskokouksen vaalijärjestelmä on välillinen, joten jokainen kirkon jäsen ei ole siinä vaalissa äänioikeutettu. Kirkolliskokouksen maallikot ovat kuitenkin samalla tasolla äänestyksissä ja päätöksenteossa kuin siellä oleva papisto. Maallikoiden ja pappisedustajien kautta kokoukseen tulee koko maan alueelta asiantuntemusta. Tämän lisäksi paikalla on joitakin henkilöitä virkansa puolesta. Tällaisia ovat esimerkiksi piispat.

Kirkolliskokouksilla on ollut kirkon historiassa aivan erityinen rooli. Kysymys ei ole ollut vain hallintoasioista vaan myös sen määrittelystä, miten kussakin kirkkokunnassa ymmärretään uskonasioita ja millaista on sen oppi. Kirkollispöytäkirjan liitteistä tutuimpia lienee uskontunnustus. Toista ääripäätä edustaa sen määrittely millaisia leimasimia käytetään.

Päätettävien asioiden kirjossa jotkut seikat nousevat poltteleviksi kysymyksiksi. Vuosikymmeniä sitten se oli naispappeus. Tänään se on samaa sukupuolta olevien vihkiminen kirkossa. Kirkolliskokoukset tai piispainkokoukset eivät ole tehneet selkeää päätöstä vihkimisasiasta. Tilanne elää, mutta se alkaa olla jo käytäntö monin paikoin, että sateenkaariparit vihitään.

Syytä sille miksi suurista asioista päättäminen kestää pitkään voi etsiä siitä, että kirkollinen elämä on todella moniäänistä. Luterilaisen kirkon sisälle mahtuvat erilaiset herätysliikkeet ja uskonnolliset näkemykset. Naispappeus toteutui 1988 ja yhä mukana on ryhmiä, jotka eivät sitä hyväksy. Vertailun vuoksi voisi todeta, että Ruotsissa naispappeus alkoi 1950-luvun loppupuolella. Samaan hengenvetoon voisi todeta, että Suomen luterilaiset edustavat Pohjoismaissa ainoana luterilaisena kirkkokuntana epäselvää näkemystä sateenkaarivihkimisistä. Saattaa olla, että tämä päätös puoleen tai toiseen tulee nopeammin kuin naispappeus verrattuna Ruotsiin. Joka tapauksessa 30 vuotta on liian pitkä aika.

Luterilaiseen teologiaan kuuluu ajatus, että hallintoasioissa järjen käyttäminen on Jumalan palvelemista. Ongelmia löytää jokainen, mutta ratkaisujen löytäminen on työlästä. Tästä syystä on perusteltua toivottaa uudelle kirkolliskokoukselle mahdollisimman paljon järjen valoa! Sen voisi merkitä vähintään pöytäkirjan liitteeksi.

Juha Luodeslampi

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *