Kirkolliskokous on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ylin päättävä elin. Se päättää oppia ja kirkon työtä koskevista keskeisistä linjauksista sekä kirkon hallinnosta ja taloudesta. Kirkolliskokouksella on keskeinen rooli myös kirkon lainsäädännössä, sillä se tekee muutosesitykset kirkkolain sisältöön, jotka eduskunta hyväksyy sellaisenaan tai hylkää.

Kirkolliskokous kokoontui Turussa aiemmin tällä viikolla. Istuntoviikon tärkein asia oli kirkkolakiin ja siihen liittyviin erillislakeihin sekä kirkkojärjestykseen tehtävistä muutoksista päättäminen. Kirkkolainsäädännön kokonaiskodifiointia on valmisteltu jo pitkään, vuodesta 2005 alkaen. Kodifiointi tarkoittaa sitä, että olemassa olevaa kirkkolainsäädäntöä muutetaan niin, että se on rakenteellisesti johdonmukaisempi ja käyttäjien kannalta selkeämpi säädöskokonaisuus. Kodifiointia tehtäessä on huomioitava myös muun lainsäädännön, ja niistä tärkeimpänä perustuslain, edellyttämät muutostarpeet. Uudistuksen oli siis tarkoitus olla ennen kaikkea lainsäädäntötekninen, minkä lisäksi suunniteltiin tehtävän joitain kirkollishallinnon omista kehittämistarpeista johtuvia muutoksia. Kirkolliskokous hyväksyi lakiehdotuksen toukokuussa 2018 ja lähetti sen eduskunnan hyväksyttäväksi.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta löysi kuitenkin ongelmia kirkolliskokouksen hyväksymästä lakiehdotuksesta. Perustuslakivaliokunnan mukaan lakiehdotus oli liian yksityiskohtainen ja siinä oli tunnustuksellisia kohtia, jotka tulisi siirtää kirkkojärjestykseen, sillä ne eivät perustuslakivaliokunnan mukaan sovellu eduskunnan päätettäväksi. Kirkkojärjestyksestä kirkolliskokous päättää itse, ja siksi kirkon tunnustukseen ja oppiin pohjautuvat säännökset ehdotettiin siirrettäväksi kirkkojärjestykseen. Näillä evästyksillä perustuslakivaliokunta palautti lain kirkolle uudelleen valmisteltavaksi.

Voimassa olevan kirkkolain 1. luvun 1. pykälässä eli tunnustuspykälässä sanotaan, että ”Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Kirkon tunnustus ilmaistaan lähemmin kirkkojärjestyksessä.” Kirkkohallituksen kirkolliskokoukselle tekemässä esityksessä pykälä oli siirretty kirkkojärjestykseen, mutta lakivaliokunta palautti mietinnössään sen takaisin kirkkolakiin. Osa valiokunnan jäsenistä näki asian toisin ja jätti mietintöön eriävän mielipiteen. Tunnustuspykälän paikasta keskusteltiin kirkolliskokouksessa pitkään. Salissa puhuttiin paljon kirkon asemasta yhteiskunnassa ja kirkon identiteetistä, ja toisaalta kirkon autonomiasta ja yhteiskunnan muutoksista. Monet edustajat pohtivat myös kirkkolain ja –järjestyksen erilaista asemaa muihin lakeihin nähden, ja joillekin edustajille kysymys oli lähinnä lakitekninen (koska perustuslain mukaan kirkkolaissa säädetään vain kirkon järjestysmuodosta ja hallinnosta, tunnustuspykälä kuuluu kirkkojärjestykseen). Keskustelussa nousi esiin myös konkreettinen huoli siitä, kuinka tunnustuspykälän paikka vaikuttaa eduskunnan päätökseen koko kirkkolaista. Keskustelun lopuksi asiasta päätettiin äänestämällä. Tunnustuspykälä päätettiin sisällyttää kirkkolakiin lakivaliokunnan mietinnön mukaisesti äänin 57–49. Lakipaketin kokonaisuuden eteenpäin viemisestä sali oli kuitenkin yksimielinen eli kun tunnustuspykälästä oli päätetty, vähemmistöön jääneet edustajat kannattivat hyvässä yhteishengessä kokonaisuuden hyväksymistä.

Itse kuulun niihin edustajiin, joiden mielestä kirkkolaissa olisi riittänyt maininta tunnustuksesta, ja varsinaisen tunnustuspykälän paikka olisi ollut kirkkojärjestyksessä. Perusteluina omassa ajattelussani oli perustuslakivaliokunnan perustuslaillinen tulkinta asiasta, minkä lisäksi pidän tässä ajassa realistisena, että kirkko päättää itse tunnustuksestaan eduskunnan sijaan. Mutta minun on myös sanottava, että ei tunnustuspykälän paikka itsessään ole minulle iso asia, sen sisältö on kuitenkin sama. Enemmän merkitystä on sillä, että laki saadaan eduskunnan hyväksymäksi ja voimaan, sillä kirkkolainsäädännön kodifiointi on ollut valtavan pitkä prosessi, joka on nyt saatava maaliin. Toivon viisautta maamme päättäjiltä tässä asiassa.

Anna Lintunen