Ristiveto

Kirkko – suomalaisen yhteiskunnan kivijalka

Heikki Arikka, piispanvaaliehdokas, mies papin asussa värikkään seinän edessä. Valkoihoinen, kalju, parta, katsoo kameraan hieman hymyillen.
Heikki Arikka. Kuva: Sirpa Päivinen

Oletko huomannut, kuinka hyvä ja hieno maa meillä on? Suomi, puutteistaan huolimatta, on valittu monta kertaa maailman parhaimmaksi maaksi. Täydellinen onnela tai paratiisi tämä meidän maamme ei tietenkään ole, mutta poikkeuksellisen onnistunut valtio ja yhteiskunta meillä on. Moniin muihin maihin verrattuna meillä on pidetty huolta luonnosta, ihmisten hyvinvoinnista ja ihmisarvosta, terveydestä ja koulutuksesta. Köyhyyttä ja syrjintää on, mutta vähemmän kuin monessa muussa maassa. Yhteiskuntamme näyttää toimivan. Ihmiset luottavat vielä toisiinsa, yhteiskunnallisiin instituutioihin ja lakeihin. 

Oletko koskaan ajatellut, että mistä tämä mahtaisi johtua? Miksi Suomi ja kaikki pohjoismaat tuntuvat olevan aikalailla poikkeuksellisia maita muiden maiden joukossa?

Moni yhteiskuntamme hyvistä asioista juontaa luterilaisesta ihmis- ja maailmankuvasta. Martin Luther ajatteli, että valtion tulee olla niin vahva, että se pitää huolen omista kansalaisistaan. Se oli radikaali sosiaalieettinen linjaus 1500-luvulla. Luterilainen kirkko ja luterilaiset ovat olleet alusta asti vahvoja yhteiskunnan rakentajia. Kirkon kautta on syntynyt mm. nykyinen sairaala- ja koulujärjestelmä. Kirkko opetti aikanaan tämän kansan lukemaan. Jopa vielä minunkin isoisovanhempani, eli ei niin kauan sitten.

Kirkko tarkoittaa meitä kaikkia siihen kuuluvia kristittyjä. Kun kirkko, me luterilaiset, olemme olleet vahva yhteiskunnallinen toimija, on siinä tehtävässä pitänyt tarttua toimeen ja luottaa kanssaihmisiin ja -instituutioihin sekä rakentaa uutta, kun on yritetty pitää Suomesta ja suomalaisista huolta. Se vaatii luottamusta ja uskoa yhdessä tekemisen voimaan.

Kirkossa katsellaan tällä hetkellä, syystäkin, paljon tilastoja ja taloutta. Samalla kirkossa etsitään uusia kirkon toiminnan tapoja ja pohditaan paljon esimerkiksi kieltä jota käytämme sekä kirkon sisäisiä kehittämisen paikkoja. Kehitetään kastetta, kirkkotiloja ja osallistumisen mahdollisuuksia kirkon työssä. Tärkeitä asioita kaikki. 

Mutta voisiko olla jotakin muutakin? Maailma muuttuu kovaa vauhtia, mitä pitäisi tehdä? 

Muutama vuosi sitten ilmestyi tutkimus siitä, mitä suomalaiset pitävät pyhänä. Siinä todettiin, että muuttuvasta maailmasta huolimatta suomalaisten arvopohja on edelleen melko samanlainen. 

Tutkimuksissa selvisi, että suomalaisia ylivoimaisesti eniten yhdistävä pyhyyden kokemus liittyy rakkauteen ja läheisiin ihmisiin (68%). Aika pian sen jälkeen tulevat sellaiset asiat kuin rauha, koti, turvallisuus, ihmisarvo, terveys, itsenäisyys, luonto ja yksilönvapaus. Sen sijaan esimerkiksi rituaalit, uskonnollisuus, kirkko ja uskonnollinen yhteisö löytyy listan häntäpäästä. Tässäkin näyttää siltä, että olemme aika luterilaisia: emme näytä suurilta osin tarvitsevan kirkkoa instituutiona tai toimijana pyhyyden kokemuksen välikappaleeksi. 

Miten tämä kaikki liittyy kirkon nykyhetkeen ja tulevaisuuteen?

Väitän, että jos keskitymme pääosin kirkon sisäiseen kehittämiseen, työmuotojen, -tehtävien sekä toimitusten ja kirkkotilojen kehittämiseen, niin teemme kyllä hyvää ja tärkeää työtä, mutta käännymme samalla enemmän sisäänpäin ja puhuttelemme alati pienenevää ihmisryhmää. Kirkko kutistaa itse itsensä.

Toinen vaihtoehto on, että alamme liittyä vahvemmin suomalaisten pyhinä pitämiin asioihin. Olemme kiinnostuneita ihmisten arjesta ja elämästä, otamme ihmiset ja heidän tärkeinä ja pyhinä pitämänsä asiat vakavasti. Vaikutamme tärkeisiin asioihin yhteiskunnassa – pidämmehän niitä itsekin tutkimusten mukaan pyhinä. Kuuntelemme ja keskustelemme, annamme aikaamme. Teemme enemmän yhdessä ja osallistumme ympäröivän elämän asioihin, kuin että yrittäisimme “puhutella paremmin” erilaisia ihmisiä luoksemme. 

Lukuisat kirkon luottamushenkilöt ovat tästä jo hyvä esimerkki. He antavat oman työnsä ja arkensa lisäksi aikaansa eri tehtäville lukuisissa organisaatioissa, järjestöissä ja päätöksentekoelimissä, kuka missäkin. He ja miljoonat suomalaiset kristityt ovat koko ajan jatkaneet Lutherin perintöä: ihmisen on hyvä rakentaa vahvaa yhteiskuntaa. 

Luther lähti rakentamaan jotakin, joka muutti maailmaa. Hän onnistui, koska muutokselle oli ihmisten keskuudessa tarve. Siitä saamme monin tavoin nauttia nyt. Hän ei olisi kuitenkaan pärjännyt itsekseen, teesejä tuottavana idealistina. Saatikka, jos hänen kehittämisideansa olisivat koskettaneet vain pientä samanmielisten porukkaa. Hän tarvitsi mukaan muitakin ihmisiä: tukea ja tekoja muiltakin kuin kollegoiltaan, muualtakin kuin omasta naapurustosta. Se vaati luottamusta yhteisen tekemisen voimaan ja ymmärrystä ihmisten arjesta.

Me luterilaiset olemme saaneet paljon aikaiseksi, nyt ei ole aika luovuttaa. Vahvistetaan yhdessä Suomea, kirkkoa ja suomalaisten sekä Suomessa asuvien hyvää elämää. Kuunnellaan, mitä muut pitävät pyhänä, osallistutaan yhteiseen, vahvistetaan luottamusta ja uskotaan yhdessä tekemisen voimaan. 

-Heikki Arikka-

Lähde: https://e2.fi/publication/68

Turun arkkihiippakunnan piispanvaalin ehdokkailta on pyydetty blogit aiheesta Mihin kirkkoa tarvitaan 2020-luvulla? Ehdokkaat ovat otsikoineet blogit itse. Tekstit julkaistaan aakkosjärjestyksessä:

13.10.  Heikki Arikka

14.10.  Kaisa Huhtala

15.10.  Jouni Lehikoinen

16.10.  Mari Leppänen

Arkkihiippakunnan infosivu piispanvaalista