Ristiveto

Kiitollisuus

Ajan kotiin pitkän työpäivän päätteeksi. Astun rehottavalle ruohikolle, joka olisi pitänyt leikata aikaa sitten. Kierrän lasten pihaan kaivaman kuopan ja huokaisen sisäänpäin, kun ei tuotakaan ole saatu tasoitettua, keskellä kulkuväylää vielä.  Sisään päästyäni lapset liimaantuvat lahkeeseen ennen kuin saan takkia naulakkoon. Likaiset astiat tuijottavat minua pöydällä, viherkasvit nuokkuvat kastelun puutteessa ja puoliso on unohtanut antaa vauvalle antibiootin. Arki kiristyy sisimmässäni kiveksi, joka tekee myös sanoistani ja katseestani kovat.

Pysähdyn, hengitän.

Sinä olet ääretön

Sinä olet lähellä

Sinä olet valo

Ota yksinäisyyteni

Olen sinun

Kelaan viimeiset viisi minuuttia taaksepäin ja elän kohtauksen uudelleen.

Ajan kotiin pitkän työpäivän päätteksi. Väsyttää. Tuttu käännös oikealle, tottuneet liikeradat, joilla auto asettuu juuri omalle paikalleen. Katson kotimme seiniä ja mietin, miten ihmeellistä on, että meillä tämä paikka on. Meillä on vehreä ja suojaisa piha. Väistän tottuneesti lasten kaivamaa kuoppaa ja muistan sen leikin, jonka lomassa se syntyi. Meille on suotu lapsia, mikä ei ole ollenkaan itsestäänselvyys. Minä kuulun ”meihin”, ja hyvän aisaparin olenkin löytänyt. Sisällä minua vastaan ryntää iloisia kasvoja, tahmaisia käsiä. Nostan pienimmän, korvatulehdustoipilaan, syliin. Painan posken poskea vasten ja suljen silmät. Silmät kiinni ei näe sotkuja, voi katsella sydämellä. Hengitän syvään ja lähetän sanattoman kiitoksen Hänelle, joka on kaiken takana.

Sinikka Pietilä

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *