Ristiveto

Kenelle kirkkomusiikki kuuluu?

Pari viikko sitten osallistuin Pohjoismaiseen kirkkomusiikkisymposiumiin, NKS2020:een. Kyseisiä kirkkomusiikin ja -muusikoiden ”kokoontumisajoja” järjestetään neljän vuoden välein vuoroin eri Pohjoismaissa. Nyt oli Suomen vuoro järjestää tämä tapahtuma, joka nimensä mukaisesti oli jouduttu jo kertaalleen siirtämään. Aivan viime hetkiin asti toivottiin, että tänä vuonna olisi mahdollista kokoontua yhteen, kuulla taivaallista musiikkia taitavien kollegoiden esittämänä, haistella kirkkomusiikin uusia tuulia ja tämän hetkisiä trendejä, jakaa kokemuksia ja ideoita, innostua yhdessä, saada oivalluksia ja uutta tietoa, kokea musiikin järisyttävää ja yhdistävää voimaa. Tapahtuma jouduttiin kuitenkin muuttamaan hybridimalliseksi ja verkkovälitteiseksi, joten osaa konserteista, rukoushetkistä, esitelmistä ja juhlajumalanpalvelusta Johanneksen kirkosta saattoi seurata kotoa käsin. Keskusteluja käytiin ja konserttikokemuksia jaettiin kollegoiden kanssa sosiaalisessa mediassa, joten vuorovaikutustakin syntyi. Pienenä vinkkinä kerron, että juhlajumalanpalvelus, jossa sekä Porvoon että Helsingin hiippakuntien piispat saarnaavat, ja musiikkia toteutetaan monipuolisesti, on katsottavissa Yle Areenasta vielä kuukauden ajan.

Symposiumin seuraaminen oli hyvin antoisaa. Iloitsin avajaistilaisuudesta, jonka alussa eri-ikäiset lapset, vauvamuskarilaiset äitiensä sylissä ja lapsikuorolaiset lauloivat ja liikkuivat musiikin mukana. Muutenkin päivien ohjelma toi esille kirkkomusiikin laaja-alaisuuden kanteleesta urkuihin, kelttiharpusta lyömäsoittimiin, yksiäänisestä laulusta kuorojen moniäänisiin kudoksiin, gregoriaanisesta kirkkolaulusta nykytaidemusiikkiin, kansanmusiikista jazziin. Kaikkea tätä ja vielä paljon muutakin taidokkaasti toteutettuna ja sielukkaasti esitettynä. Ammattitaito ja musiikillinen osaaminen välittyivät kuvaruudunkin kautta, jopa koskettaen omaa sisintäni. Jotakin musiikin olemukseen liittyvää, huomasin kuitenkin kaipaavani. Musiikin fyysinen kokeminen, ääniaaltojen liike, kirkkotilan akustiikka ja vuorovaikutus, yhteinen hengitys esiintyjien kanssa jäivät uupumaan.

Hienosti – musiikin erityistarpeita huomioiden – tuotetun striimin äärellä ja symposiumin jälkeenkin olen miettinyt sitä, kenelle kirkkomusiikki oikeastaan kuuluu. Kenelle upeat konsertit kuuluivat, kun kirkkoon voitiin ottaa vain rajoitetusti väkeä, eikä verkkokaan tavoittanut kaikkia asiasta kiinnostuneita? Verkkototeutuksena kirkkomusiikin suurtapahtuma ei varmaankaan päässyt nk. suuren yleisön tietoisuuteen samalla tavoin kuin se olisi kuulunut ja näkynyt Helsingin katukuvassa, mikäli sadat kanttorit, muusikot ja kuorolaiset olisivat olleet paikalla. Hyvä pöhinä, tieto ja kokemus siitä, mitä kaikkea kirkkomusiikki pitääkään sisällään, jäi tällä kertaa kirkon seinien sisäpuolelle ja pienehkön piirin tiedoksi ja iloksi.

Toinen kysymys onkin se, kenelle kirkkomusiikki kuuluu – siis kuka sen ”omistaa”. Onko se vain kanttoreiden, kirkkomusiikin ammattilaisten, omistuksessa vai kuuluuko se kaikille, perheen pienimmistä aina varttuneeseen väkeen asti? Martti Luther sanoi aikanaan, että musiikki on Jumalan luomislahja. Musiikki – ei vain kirkkomusiikki – on annettu kaikkien käyttöön ja iloksi. Seurakunnissa on tarjolla monipuolisia konsertteja, erilaisia musiikki- ja kuororyhmiä, yhteislaulutilaisuuksia, jokaiselle jotakin. Kun koronarajoituksia puretaan, niin kannattaa lähteä kuulolle ja ottaa oma paikka kirkon penkistä. Tässä on haaste: Lähde mukaan, käytä ääntäsi, koe ja jaa iloa! Näytetään yhdessä, että kirkkomusiikki kuuluu kaikille!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *