Kirosanat ovat mielenkiintoisia. Yksi jos toinenkin alun perin myönteinen tai neutraali sana on ajan myötä muuttunut kartettavaksi haukkumasanaksi. Kun muutos on tapahtunut, leima usein jää, vaikka syy unohtuukin.

Olen pohtinut rumien sanojen semantiikkaa aiemmin mm. omassa blogissani.

Viime aikoina olen surrut erästä mielestäni hyvin kaunista, tärkeää ja käyttökelpoista sanaa, joka tuntuu nykyään edustavan monelle vain vääriä ja kartettavia asioita.

Viittaan sanaan eheytyminen.

Eheytyminen on historian saatossa tarkoittanut monenlaisia asioita. Isovanhempieni sukupolvelle eheytyminen tarkoitti Suomen sisällissodan jälkeisiä sovintopyrkimyksiä. Sodan voittaneet valkoiset pyrkivät välttämään hävinneiden punaisten järjestelmällistä tuomitsemista ja nöyryyttämistä – omista lähtökohdistaan, mutta käsittääkseni vilpittömästi. Ymmärrettiin, että monet työväenliikkeen uudistusvaatimukset tuli tunnustaa ja huomioida, jotta kansakunta kokonaisuutena voisi eheytyä. Niin sanottu talvisodan henki on usein nähty tämän eheytymispolitiikan onnistuneena huipentumana.

Postmodernina aikana eheytyminen-sanalla on alettu viittaamaan enemmänkin yksilön sisäiseen paranemisprosessiin, usein päihdeongelmaisten vanhempien aiheuttamien traumojen paranemiseen. Tällaista eheytymistä saatetaan tarkastella osin psykologisesti, osin hengellisesti. Tällaisessa tieteen ja uskon rajapinnassa sanaa käytetään niin kristillisessä viitekehyksessä (Erik Ewalds, Seppo Jokinen) kuin enemmän uushenkisyyteen liittyen (Ramada Andersson, Lotta Kvist).

Seksin paluu kirkkoon – uhka vai mahdollisuus?

Kristillisissä piireissä eheytymisellä on myös tarkoitettu nimenomaan seksuaalista parantumista.

On varsin tuore, mutta nopeasti valtavirtaistunut ilmiö, että kirkoissa puhutaan avoimesti ja myönteiseen sävyyn seksuaalisuudesta Jumalan lahjana. Vielä sata vuotta sitten kirkko piti syntinä seksistä nauttimista avioliitossakin. On ollut pitkä prosessi oppia pois augustinolais-viktoriaanisesta seksuaalikielteisyydestä ja palata alkuperäiseen juutalais-kristilliseen holistiseen ihmiskäsitykseen, jossa ruumiillisuus nähdään voimavarana. Prosessi on kesken, mutta suunta on ehdottoman oikea.

Sana eheytyminen oli jossain vaiheessa tämän tervetulleen kehityspolun lippulaiva. Sana kokoaakin hienosti Raamatun tarkoittaman parantumisen yhteisöllisen, yksilöllisen ja metafyysisen ulottuvuuden.  Siksi onkin paradoksaalista ja traagista, että Päivi Räsäseen henkilöityneen homoseksuaalisuuskiistan myötä ”eheytyminen” on alkanut tarkoittaa nimenomaan pyrkimystä painostaa homoseksuaaleja muuttumaan heteroiksi. Suurelle yleisölle on muodostunut käsitys, että ”ehetyshoidoilla” tarkoitettaisiin nimenomaan tätä.

Tosiasiassa kyseessä on edellä kuvaamani laajemman ja kokonaisvaltaisemman, ytimeltään seksuaalimyönteisen eheytymis-megatrendin yksi osa-alue, voisi ehkä sanoa lieveilmiö. Tämän lieveilmiön toksisuus on nyttemmin laajasti tunnustettu myös kristillisissä terapiapiireissä. Mutta useimmat niistä, jotka etsivät eheyttä kristillisperäisen terapian kautta, eivät ole homoseksuaaleja eivätkä tavoittele seksuaali-identiteetin vaihtamista. Eheytyjän ydinongelma ei välttämättä ole ylipäätään seksuaalisuus, vaikka tätäkin osa-aluetta sivuttaisiin.

Koska eheytyminen-sanalla on nyt huono kaiku, paljon arvokasta tehtyä ja tehtävää työtä jää vaille ansaitsemaansa tunnustusta. Mikä pahinta, tämän termin demonisoinnin takia moni apua tarvitseva saattaa jättää hakematta apua, jota kipeästi tarvitsisi.

Psykososiaalisen tuen tarve yhteiskunnassamme oli valtava jo ennen koronapandemiaa, nyt ongelma on riistäytymässä käsistä. Kaikille ei riitä apua lääkäreiden, psykologien ja uskontoneutraalien terapeuttien kautta. Meillä ei ole varaa kristillisen viitekehykseen liittyviin ennakkoluuloihin ja väärinkäsityksiin, jotka sokeuttavat meneillään oleville pitkän aikavälin myönteisille prosesseille ja aiheuttavat niiden keskeytymisen.

Kaikki olemme rikkinäisiä. Meillä on yhteinen tarve eheytyä, niin yksilöinä kuin yhteiskuntana. Kaikki  voimme auttaa siinä toisiamme. Vajavaisesti ymmärrettynäkin kristillinen usko on monelle merkittävä voimavara, joka mahdollistaa lähimmäisten korvaamattoman psykososiaalinen auttamisen. Tämän tunnustaminen ei ole keneltäkään pois.

Eheytyminen-sanan matka on vielä kesken. Meistä jokaisesta riippuu, mihin suuntaan se kulkee.