Ristiveto

Kaksi kulkuria ja toisen totuuden kuuntelu

Olen kuunnellut paljon radiota viime viikkoina silmäni vaadittua lepoa katseen tarkentamisesta. Filmiryhmässä teatteriohjaaja ja näytelmäkirjailija Katja Krohn pohti Chaplinin kulkurihahmon suurta suosiota eri kulttuureissa ja ikäryhmissä ja arveli sen johtuvan hahmon lapsenkaltaisuudesta. Jokainen tunnistaa kulkurista ulkopuolisen hahmon, joka asettuu uhmaamaan sääntöjä välillä väkivaltaan asti – ja on silti sydämeltään lempeä ja viisas. Tunnistamme hänessä itsemme!

Kuulin myös entisen ystäväni pohtivan Kristuksen neitseestä syntymisen teologisia perusteita ja hänen huoltaan kristinuskon muuttumisesta muuksi kuin se on alun perin ollut. Lapsenkaltaisuutta hänenkin äänessään kuulin ja mietin taas, miksi joidenkin totuutta on niin vaikea kuunnella.

Mikä estää itse kutakin näkemästä evankeliumien kuvaamaa rehellistä ja ristiriitaista oman tiensä kulkijaa? Miksi mieluummin kuuntelemme valmiita tulkintoja hänestä ja hänen merkityksestään ihmisille ylipäätään? Siksikö että omaa itseään on niin vaikeaa nähdä – ilman huumorin luomaa välimatkaa?

Chaplinilla ei kuulemma ollut valmista käsikirjoitusta elokuviinsa. Ne syntyivät kuvaamalla improvisoituja tilanteita uudelleen ja uudelleen ja valitsemalla niistä parhaat otokset.

Ja nolattu kulkuri nousi taas ylös maasta.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *