Maailman onnekkaimman kansan asiat eivät ole ihan hyvin.
Suomalaislasten oppimista mittaavat tulokset ovat romahtaneet. Varsinkin pojat uhkaavat syrjäytyä ja jäädä jopa ilman kunnollista lukutaitoa. Suomea ensimmäisenä vieraana kielenään opiskelevat lapset eivät opi koulussa puhumaan suomea. Koulut ja asuinalueet ovat alkaneet eriytyä hyvä- ja huono-osaisiin. Lapsiuhritutkimuksessa 32% kuudesluokkalaisista ja 48% yhdeksäsluokkalaisista suomalaislapsista on kertonut joutuneensa kotona henkisen väkivallan kohteeksi. Nuorten, varsinkin naisten psyykkisistä syistä johtuvat sairauspoissaolot ovat lisääntyneet huimasti. Nuorten miesten tekemä väkivalta on lisääntynyt ja raaistunut. Suurissa kaupungeissa merkkivaatteet voivat lähteä päältä tai niiden vuoksi voi menettää henkensä.
Suomalaisessa lastenkasvatuksessa on kautta aikain korostettu lasten kykyä itsenäisesti selviytymiseen. Maalaistaloissa sodan jälkeen oli saatava lapset pärjäämään keskenään, että vanhemmat pääsivät askareille ja hyvin pian hommiin tarvittiin lapsetkin mukaan.
Myöhemmin moni korosti, että jo hyvinkin pienet lapset tarvitsevat perheen ulkopuolisia virikkeitä, jotta he kehittyisivät ja myös alkaisivat pärjätä sosiaalisesti yhä paremmin. Koulun alkamisen jälkeen Suomessa ajatellaan, että vain ensimmäisellä tai toisella luokalla lapsi tarvitsee hoitoa iltapäivisin, kun vanhemmat ovat vielä työssä.
Murrosikäisten nuorten vanhemmat ovat usein hyvin arkoja rajamaan oman nuoren maailmaa toisella tavalla kuin nuoret kertovat kavereidensa rajauksista. Suomessa monet lapset saavat tehdä niin kuin naapurinkin lapset saavat tehdä ja tällä logiikalla kauppakeskukset täyttyvät yhä nuoremmista norkoilevista lapsista, joilla ei ole muuta kuin toisensa.
Suomalaisten huonovointisuuteen on löydettävä apua eri tavoin. Tarvittaisiin lisää mahdollisuuksia tulla koolle jonkin hyvän syyn varjolla, tehdä asioita yhdessä. Mitä, jos alkaisimme koota toisilleen vieraita ihmisiä yhteen vaikkapa urheilemaan, retkeilemään, tekemään käsitöitä, veistämään, kokkaamaan ruokaa ja syömään yhdessä? Yhdessä tekemisen lomassa voisi vaivihkaa tutustua. Ei olisi enää niin yksinäistä. Voitaisiinhan siinä puhuakin tavallisia tai joskus myös arempia asioita.
Mitä, jos kirkko alkaisi huutaa tällaista kutsuhuutoa. Jos täytettäisiin kirkot ja seurakuntasalit arkisilla puuhilla läpi viikon eikä vain sunnuntain juhlapäivänä. Täytettäisiin kirkot elämällä ja ihmisillä. Mitä jos?

Sari Sundvall-Piha