Ristiveto

Kuva: Sanni Saarinen

Jo mummo sen tiesi – kiltteys, kiitollisuus ja iltarukous tekevät onnelliseksi

Viime sunnuntaina olin perheineni Teijon kansallispuistossa retkeilemässä. Kuljettiin hissukseen, paistettiin makkaraa, katseltiin ja kuunneltiin.

Samoilla poluilla kulki myös muita retkeilijöitä. Osa konkareita, osa vasta-alkajia. Moni on löytänyt tämän poikkeuksellisen kevään aikana luonnossa liikkumisen ja heräävän luonnon seuraamisen riemun.

Matkaa tehdessäni mietin, mikä luonnossa kulkemisessa viehättää. Luonnon kauneus, reitin vaihtelevuus, matkaseura ja retkieväät virkistävät, mutta yksi asia hellii sieluani vielä niitäkin enemmän: Luonto ei vertaile.

Sade ja aurinko lankeavat samalla tavalla kaikkien ylle. Mustarastas ei konsultoi tai sparraa. Suopursu ei arvostele ohikulkijoiden vauhtia tai varusteita.

Tässä maailmassa, jossa niin monesti tulee vertailtua itseään muihin, luonto tarjoaa ympäristön, jossa saa vain olla. Myös sisäinen kriitikko – se kaikkein ankarin – leppyy liikkeen ja luonnon voimasta. Asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiinsa.

Retkeltä kotiin palattuani satuin lukemaan Hesarista jutun maailmankuulun Yalen yliopiston opetusohjelmaan vuonna 2017 otetusta Science of Wellbeing -kurssista. (Helsingin Sanomat, 31.5.2020) Toimittaja Venla Rossi oli osallistunut kurssin verkkoversioon ja oppinut kurssilla kolme onnellisen elämän salaisuutta.

Kurssilla esitettyjen tieteellisten tutkimusten mukaan näitä ovat kiltteys, kiitollisuus ja keskittyminen (meditaatio).

Ystävälliset teot tuovat hyvän mielen sekä kohteelleen että tekijälleen. Naapurin nurmen leikkaaminen tai vanhalle ystävälle soittaminen ovat lopulta lahjoja kahdelle.

Kiitollisuusharjoitukset auttavat keskittymään siihen, mikä omassa elämässä on hyvin, eikä siihen, mikä naapurin elämässä on paremmin. Ihmisen mieli on niin joustava, että vertailukohdat ja tavoitteet päivittyvät jatkuvasti. Vain kiitollisuus saa kaiken riittämään.

Meditointi kymmenen minuuttia päivässä ja kolme kertaa viikossa parantaa keskittymiskykyä. Monimutkaisia harjoituksia ei välttämättä tarvita, myös takkatulen tai meren tuijotus riittää.

Kiltteys, kiitollisuus ja keskittyminen. Kuulostaa tutulta.

Näitä näkökulmia olen elämäni varrella opiskellut pyhäkouluissa, ripareilla, jumalanpalveluksissa ja omassa arjessani. Ja yhä edelleen opiskelen.

Nämä ovat myös asioita, joista monet mummot ovat jälkikasvuaan muistuttaneet. Työ tekijäänsä kiittää. Ruokahalu kasvaa syödessä. Pyhätyöllä ei ole siunausta. Siunaa ruokas. Muista iltarukous.

Isovanhempieni sukupolven joskus vanhanaikaiselta vaikuttanut elämä alkaakin tuntua lähes trendikkäältä. Yksinkertaiset asiat, kuten naapurien auttaminen, kiitollisuus tavallisesta elämästä ja iltarukous, edustavat elämisen taitoa, jota uudet sukupolvet etsivät ja löytävät uusia reittejä pitkin.

Olisipa mummo näkemässä.

Onnellista kesää!

Anna Hälli, kappalainen

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *