Ristiveto

Ihanaa kun kevät on tulossa – vaikka maailmantilanne huolettaa

Näin korona-ajan jälkimainingeissa tulee työpaikalla käytyä vielä aika harvoin. Yksi viikon kohokohdista on tavata muutama työkaveri pitkästä aikaa. Kirkas kevätaurinko paistaa ikkunasta sisään, työkaveri tulee käytävällä vastaan hymyssä suin ja kysyy ”mitä kuuluu?” Olen jo hihkaisemassa ”hyvää, ihanaa kun kevät saapuu!”, mutta sitten hillitsen itseni ja tyydyn huokaamaan, että ”on tämä maailma mennyt sekaisin”. Uskallan veikata, että tämä on ollut monelle tuttu tunne viimeisen kolmen viikon aikana. Voiko sitä olla onnellinen, vaikka maailmassa on niin paljon surua ja tuhoa? Voiko sitä puhua ja kirjoittaa jostain ihan muusta? Niin minä nyt aion tehdä – aion kirjoitella ajatuksia ajan käytöstä.

Murehdin usein sitä, kuinka on ainainen kiire, aika kiitää ja viikot vierivät. Olo on riittämätön, kun aikaa pitäisi riittää enemmän perheelle, ystäville, harrastamiselle, rentoutumiselle, luottamustoimille ja työllekin. Vapaa-ajan suhteen katseeni on aina tulevaisuudessa. Mietin tulevaa viikonloppua, kesälomaa. Sitten kun. Voi kunpa oppisi nauttimaan tästä hetkestä ja elämään sitä täysillä.

Lapset osaavat tämän taidon. Sen tähden aikakin tuntuu lapsena kuluvan hitaammin. Vaikka lapsenakin toki unelmoidaan ja odotetaan, niin silti aika kahden peräkkäisen joulun tai syntymäpäivän välillä tuntuu niin paljon pidemmältä kuin aikuisena. Jossain vaiheessa elämänpolkua ajan horisontti muuttuu taas, ja ajatukset siirtyvät tulevaisuudesta enemmän menneisyyteen. Vietetään enemmän aikaa muistellen vanhoja aikoja. Eli yksinkertaistaen ja kärjistäen, lapset elävät voimakkaasti tässä hetkessä, aikuiset tulevaisuudessa ja seniorit menneisyydessä.

Ihmiset kokevat siis ajan eri tavalla, vaikka se minuutteina ja tunteina mitattuna on kaikille sama. Psykologit selittävät tätä sillä, että aika tuntuu kuluvan sitä hitaammin, mitä enemmän uusia elämyksiä koemme. Eli ajanjakso, joka sisältää paljon uusia kokemuksia tuntuu jälkeenpäin tarkasteltuna kestäneen pidempään kuin tavanomainen arki. Lapsille suurin osa arjenkin asioista on uusia, aikuisille taas ei, vaan toistamme samoja rutiineja päivästä toiseen. Toisaalta rutiinit tuovat elämään omalla tavallaan helpotusta ja rytmiä, eli sopivissa määrin rutiinit on myös tärkeä voimavara.

Aikakokemuksessa keskeistä on siis ajan sisältö. Loma tuntuu jälkeenpäin tarkasteltuna pidemmältä, koska se on ollut täynnä elämyksiä, kivoja kokemuksia ja usein on koettu uusiakin asioita. Arki puolestaan on tämän selityksen mukaan kokemuksellisesti tyhjempi ja tuntuu siksi hujahtavan jälkikäteen tarkasteltuna nopeasti.

Miten tavallisesta, hyvästä arjesta saisi sisällöllisesti rikkaampaa?

Minusta yksi tärkeä näkökulma on vanhassa viisaudessa: onnen ymmärtää vasta kun sen menettää. Tavoittelemme aina jotain uutta, kehitämme itseämme ja menemme elämässä eteenpäin. Tutkimuksissa on havaittu, että 20-60 vuotiaat työelämässä mukana olevat koehenkilöt kokevat ajan kuluvan nopeammin kuin muut. Tämän ajatellaan liittyvän arjen asettamiin paineisiin: kun aikaa on rajallinen määrä ja odotuksia paljon, tulee kiire elää – on jatkuva kiireen tuntu. Tämän ainakin itse tunnistan.    

Liittyyköhän tähän tunteeseen myös viimeaikojen villitys kartuttaa extreme-kokemuksia. Vapaa-ajalla pitää matkustaa eksoottisiin paikkoihin, kokea, harrastaa ja uskaltaa. Kerätä ja taltioida kokemuksia ja usein vielä jakaa niitä sosiaalisessa mediassakin – ikään kuin todistaa muille, että minä teen, minä ehdin, minä koen. Toinen viimeaikojen vastatrendi on erilaiset retriitit eli eristäytyminen hiljentymään ja mietiskelemään. Hypätään hetkeksi pois arjen oravanpyörästä.

Mutta miten tavalliseen arkeen saisi sellaista sisältöä, ettei arki vain vilahda ohi ikään kuin huomaamatta? Yksi keino ainakin minulle itselleni on luonto. Eilen kävelylenkillä pysähdyin pellon reunaan, laitoin silmäni kiinni ja vedin syvään henkeä. Kevättalven aurinko lämmitti poskia ja linnunlaulu mieltä. Lumihanki kimalteli pellolla ja välillä tuuli kuiskaili metsänreunan puiden latvoissa. Seisoin kaikessa rauhassa ja yksinkertaisesti hengitin. Tällaisina hetkinä koen suurta rauhaa ja koenkin, että minun hengellisyyteni linkittyy vahvasti luontoon. Luonnossa aistini valpastuvat, kuulen, näen ja koen herkemmin. Olen vahvasti läsnä ja riitän sellaisena kuin olen, tässä ja nyt. Koen, että hyvä tahto ja armo ympäröivät minut. Rentoudun ja arkiset asiat ja tekemättömät tehtävät työntyvät syrjään mielestäni.

Toinen resepti arjen arvostamiseen ja siinä vahvasti elämiseen on toiset ihmiset. Kanssakulkijat, tutut ja vieraat, tuovat arkeen sisältöä ja tavallisiin hetkiin uusia merkityksiä. Aidosti pysähtymällä kuuntelemaan, kohtaamalla ja olemalla läsnä luomme sisältöä paitsi toisen ihmisen arkeen, myös omaan arkeemme – sisältöä, joka on joka päivä erilaista.

Koitetaan iloita tutusta ja turvallisesta arjesta ja alkukevään auringosta.

Anna Lintunen

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.