Viime vuosina kirkollista keskustelua on käyty ainakin homoseksuaalisuudesta, kirkon ja herätysliikkeiden suhteista, rippisalaisuudesta, uskonnonopetuksesta, arkipyhistä ja kirkon julkisoikeudellisesta asemasta. Kimurantteja kysymyksiä kaikki, mutta vaikein näistä taitaa kirkossa silti liittyä homoseksuaalisuuteen.

 

Homokeskustelu ei ole elämästä irrallaan olevaa ilmiö, vaan koskee ihmisyyttämme. Kyse on kanssasisarista ja -veljistä. Keskustelu tulee iholle, haastaa patriarkaalisen ja heteronormatiivisen elämänmuodon ja vie monen painiin Raamatun kanssa.

 

Ei voi väittää, etteikö kirkossa olisi yritetty keskustella aiheesta. Viimeksi kantaa on ottanut Mikkelin piispa Seppo Häkkinen. Asia on ollut esillä kirkon kaikilla tasoilla: lukuisissa puheenvuoroissa, seminaareissa, teologisissa mietinnöissä ja toimielimissä.

 

Vain kirkas viesti tuntuu puuttuvan.

 

Kujanjuoksua vauhdittaa myös tietoisuus siitä, että ennen pitkää tasa-arvoinen avioliittolaki saavuttaa eduskunnan hyväksynnän. Kun asia eduskunnassa aktivoituu, myös kirkossa käynnistyy jälleen iso keskustelu.

 

Nopeasti pelkistäen kirkosta tähän keskusteluun lähdetään mukaan ainakin neljänlaisista asetelmista. Ensinnäkin tulemme kuulemaan muutoksen vastustajien äänen. Tietyn raamattukäsityksen pohjalta avioliitto paalutetaan miehen ja naisen väliseksi liitoksi ja siksi samaa sukupuolta olevia pareja ei voida kirkossa vihkiä avioliittoon.

 

Toiseksi kuulemme puheenvuoroja avioliittokäsitteen uudistajilta, joiden mukaan avioliiton edellytyksenä on rakkaus, ei vastakkainen sukupuoli. Uudistajat ovat valmiita vihkimään kirkossa myös samaa sukupuolta olevat, koska niin tunnustettaan homopareille täysi yhteiskunnallinen ja kirkollinen hyväksyntä. Myös he argumentoivat vahvasti Raamatulla.

 

Kolmanneksi keskusteluun liittyvät muodoissa joustavat, mutta asiassa lujat kirkonihmiset. Näissä puheenvuoroissa korostetaan luterilaisittain kahta regimenttiä ja siksi lainsäätäjien vastuuta pysyvien parisuhteiden muodoissa. Joustavat ovat myös valmiita luopumaan kirkon vihkioikeudesta, mutta pitävät tärkeänä sitä, että kirkko siunaa yhteiskunnan laillistamat parisuhteiden muodot, sekä hetero- että homoparit.

 

Mielenkiintoisimmat ja kirkon kannanmuodostuksen kannalta ratkaisevimmat puheenvuorot tulevat hiljaisilta tarkkailijoilta. Niiltä, jotka toistaiseksi ovat olleet hiljaa tai kääntäneet puheenparren toisaalle. Näiden mielissä saattaa elää myös kipeää vaikenemisen kokemusta, tuskaisia ja jopa eksistentiaalisia kamppailuja: miten minun kirkossa käy, miten meidän kirkon käy? Kuunnellaanko minua enää, jos avaan suuni? Samanaikaisesti moni sekä pelkää että toivoo kuplan puhkeamista.

 

Sinä päivänä, kun pelko poistuu ja asian kanssa ollaan paljaita ja vielä uskalletaan toimia, kirkko ei enää ole entisensä. Silloin kirkko ottaa uudet askeleet.

 

Mutta miten yksimielisyyttä etsivän kirkon silloin käy? Onneksi kirkon aarre ei ole eettisessä samanmielisyydessä. Siihen meistä tuskin koskaan olisi. Siksi kirkon käy hyvin, kirkolle tarjoutuu mahdollisuus uudistua hengellisesti ja tärkein nousee muun yläpuolelle: sellaisena kuin olen, pelkästä armosta, kelpaan ja riitän.

 

En usko, että homoseksuaalisuudesta tulee kirkolle kohtalonkysymystä, suhteestamme luomakuntaan sen sijaan luultavasti tulee.

 

Tuoreen ilmastotieteen raamatun (IPCC:n raportti) mukaan ilmasto voi lämmetä vuoteen 2100 mennessä jopa 4.8 astetta ja vedenpinta nousta 82 senttiä. Tutkijoiden mukaan jo kahden asteen lämpötilan nousu johtaa suurkatastrofeihin. Syy on ihmiskunnan.

 

Isoin vastuu päästöjen vähentämisessä on tietenkin monikansallisilla yhtiöillä, valtioilla ja päättäjillä, mutta kyllä kristityillä ja jokaisella ihmisellä on oma vastuunsa. Kristityt muodostavat maailmanlaajuisen verkoston, kolmanneksen maailman väestöstä. Voisimme nostaa opetuksemme keskiöön ihmisen vastuullisen suhteen luomakuntaan. Eikä vain puheissa, vaan myös arkisissa teoissa ja jokapäiväisissä toimissamme.

 

 

Meidän hyväosaisten on astuttava pois yltäkylläisten lihapatojen äärestä, maastoautojen rateista ja tehtävä omissa elämäntavoissa parannus.