Ristiveto

Tapani Rantala istuu suihkulähteen reunalla.

Tapani Rantala, yhtymäjohtaja. Tampereen evankelisluterilainen seurakuntayhtymä.

Dickensin Saiturin joulu johtaa näkemään joulun ja koko elämän hyvän tahdon juhlana

”Maailmassa on hyvä, jalo ja oikeudenmukainen järjestys, joka määrää, että vaikka taudit ja huolet tarttuvat, niin ei kuitenkaan ole mitään niin vastustamattomasti leviävää kuin nauru ja iloinen mieli.”

Charles Dickensin joulutarina Saiturin joulu hurmaa vuodesta toiseen kaikenikäiset lukijat ja katsojat ja avaa heille virkistävällä tavalla joulun ja elämän syvää merkityksellisyyttä.

Tarina kuvaa taloudellisesti menestynyttä, ahneutensa pakahduttamaa miestä. Ebenezer Scrooge rakastaa rahaa ja vaurastumista, mutta hän on kadottanut elämästään ihmiset ja ilon. Joulu saa hänessä aikaan vain ärsyyntymistä ja kiukkua.

Tarina kääntyy, kun öiset haamut tempaavat saituri Scroogen mukaansa ja näyttävät hänelle vavahduttavia kohtia hänen elämänsä varrelta, aikanaan koettua rakkautta ja vaikeita valintoja. Haamut näyttävät hänelle sydämeen käyvästi köyhien ihmisten tarpeita ja samalla heidän iloaan yhteisestä elämästä ja vähäisenkin hyvän jakamisesta. Scrooge näkee myös kauhukuvia siitä, mihin hänen itsekäs elämänsä johtaa. Scrooge päättää muuttaa elämänsä täysin. Hän haluaa ilahduttaa ja auttaa. Joulu syttyy sydämeen.

Dickensin taiturimainen tarina johtaa näkemään joulun ja koko elämän hyvän tahdon juhlana, se avaa elämän merkityksellisyyden: pitäkää huolta toisistanne, jakakaa sitä hyvää, mitä teillä on, rakastakaa. Älkää jättäkö ketään yksin.

Dickens ei jätä piiloon sitä, mikä on joulun merkityksellisyyden ytimessä. Betlehemin lapsi on hyvän tahdon lähde ja valon tuoja. Kristillinen joulu on rakkauden juhla.

Saiturin joulu esitetään tänä jouluna jo kymmenettä vuotta peräkkäin Tampereen Teatterissa. Loistavan roolin saiturina tekee jälleen Ilkka Heiskanen. Esitys päättyy perinteiseen tapaan brittiläiseen joululauluun The First Noel (Ensimmäinen joulu), jossa enkelit ilmestyvät paimenille ja kertovat Jeesuksen syntymästä ja jossa tietäjät matkaavat kumartamaan Jeesus-lasta ja tuovat hänelle lahjojaan.

Saiturin joulutarinassa elää joulun henki.

Tapani Rantala

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *