Ristiveto

Arvokas lähtö

 

Papin työn hienoimpia hetkiä ovat hautajaiset. On aina suuri kunnia päästä saattelemaan ihmistä tämän viimeiselle matkalle. Kirkossa on hautajaisissa aivan omanlaisensa tunnelma. Arkun äärellä Pyhän voi aistia vahvasti.

 

Liikenteen melu kantautuu vaimeana kirkon kiviseinien lävitse muistuttaen, että seinien ulkopuolella elämä jatkuu. Sisällä aika on kuin pysähtynyt: kukaan ei vilkuile puhelinta, kenelläkään ei ole kiirettä mihinkään. Ilmassa huokuu paitsi suru myös arvokkuus. Mahdolliset sukuriidat eivät näy päällepäin, vaan vainaja hyvästellään kunnioittaen. Jokainen vainaja on samanarvoinen riippumatta siitä, onko viimeiselle matkalleen lähdössä menestyjä vai syrjäytyjä. Jokainen on ansainnut arvokkaan lähdön. Jokainen olisi ansainnut myös arvokkaan loppuelämän.

 

Suomessa useimmilla vainajilla on takanaan pitkä elämä, ja pitkään elämään mahtuu monenlaista. Jokainen tarina on runsas, rikas ja ainutlaatuinen. Siksi on riipaisevaa ajatella, että monen tarinan viimeinen luku kirjoitetaan laitoksissa, joissa vanhukselta on riistetty ihmisyys. Kun sängyssään joutuu makaamaan nälissään, märissä vaipoissa, pesemättömänä, haavat hoitamattomina, ei voida puhua ihmisarvoisesta kohtelusta.

 

Sivistysvaltion tunnistaa siitä, miten se kohtelee heikoimmassa asemassa olevia: lapsia, sairaita, vammaisia ja vanhuksia. Suomalainen sivistys, mihin katosit?

 

Karoliina Haapakoski

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *