Ristiveto

Nainen papin paidassa istuu ja nojaa toisella kädellä tuoliin, toisella kaulaan.

Äidin saunavartti ja miksi se on pitänyt minut järjissäni viimeiset kymmenen vuotta

Kun syntyy lapsi, syntyy myös äiti. Jokaisen lapsen äiti on yksilöllinen, jopa sisarusten äidit ovat aina erilaisia. Eri ikäisiä, eri elämäntilanteessa, erilaisessa käsityksessä äitiydestä, eri parisuhteen tai -suhteettomuuden vaiheessa, niin edelleen. Äitiys kohtelee meitä kovin eri tavoin: lähiviikkoina olen tavannut hyvin tyytyväisen esikoisvauvan joka lähinnä kujertelee ja nukkuu, ja hyvinvoivat vanhemmat suorastaan säteilevät onnea. Olen tavannut myös itkuisen vauvan, jonka on tuskaista olla muuten kuin pystyasennossa, joka tuntuu vain huutavan, huutavan ja huutavan ja jonka vanhemmat ovat ymmärrettävästi väsyneitä ja tuskaisia itsekin.

Äidiksi tullessaan joutuu lähes aina luopumaan perusoikeuksista: oikeus päättää milloin nukkuu, oikeus päättää kuka minua koskettaa ja milloin. Raskaana ja imettäessä ei voi syödä mitä haluaa, eikä välttämättä ottaa kaikkia tarvitsemiaan lääkkeitä raskaus- tai imetysaikana. Äidistä riippuu, millä tahdilla näitä oikeuksia saa ja osaa vallata takaisin. Varsinkin pienten lasten äitiys on lopulta hyvin fyysistä työtä: pese, kanna ja kosketa lasta; imetä, lykkää ja hytkytä.

Olen siitä siunatussa asemassa, että minulla on monta isosiskoa. Tulin tädiksi 13-vuotiaana ja ennen kuin ensimmäinen oma lapseni syntyi, olin nähnyt paljon lapsiperheen arkea. Vietin opiskeluaikana lähes kaikki viikonloput jonkun siskon luona: katsoin lasten perään, laitoin ruokaa ja ripustin pyykit. Sain vaihtelua opiskelijaelämään, sain lasten kanssa puuhailemisen iloa, sain ilmaista ruokaa ja usein vähän taskurahaakin, jos siskoilla oli iltamenoja. Usein myös pääsin saunaan.

Olen aina rakastanut saunomista, eikä opiskelijayksiössä tuolloin ollut tietenkään saunaa. Sauna rauhoittaa hermojärjestelmäni ja nollaa stressin. Saunassa olen aina kokenut kehorauhaa ja saanut ajateltua keskeneräiset ajatukseni loppuun. Siskojen perheissä huomasin nopeasti, että äidit harvoin saunovat oikeasti. Äidit menevät saunaan useimmiten lasten kanssa, eivätkä istu hetkeäkään rauhassa, kun lapset ramppaavat edestakaisin lauteiden ja pesuhuoneen välillä. Kun lapset on saanut pestyä, äidit saattavat jäädä vielä yksin saunaan. Tuolloinkin lapsen tarpeet tulivat ennen äidin tarpeita. Noin vuosina minussa kypsyi päätös, että äitinä en luovu saunomisesta, vaikka mikä olisi.

Heräsin muistelemaan tätä päätöstä nyt, kun äitiyteni täyttää kohta kymmenen vuotta. Äitiyden matka itsessään olisi yhden romaanin tai romaanisarjan mittainen tarina. Äitiyden arki on – ainakin minulle – tuhansia toistoja sitä, että vastaan muiden tarpeisiin, teen asioita muiden hyväksi, nousen sohvalta johon olen juuri istunut. Se on poreilevaa, syvää ja leveää iloa ja onnea siitä, että nämä ihmiset ovat olemassa ja he ovat minun lapsiani. Mikään määrä rakkautta toisiin ei kuitenkaan poista omia tarpeita. Jälkikäteen nähtynä tajuan, että se oma saunavartti on tainnut pitää minut pinnalla kaikkein vaikeimpina aikoina.

Se ei aina ole ollut kovin rentouttavaa. Kyllä saunaan asti kuuluu, kun vauva tai taapero huutaa äidin perään koko sen viisitoista minuuttia, jonka siellä saan yksin olla. Kaikilla on omat kipupisteensä ja monesti se, mikä on yhdelle helppoa, on toiselle vaikeaa. Minun on täytynyt harjoitella paljon omien rajojen asettamista ja omien tarpeiden hoitamista. Oma hetki saunassa on ollut elintärkeä muistutus siitä, että olen erillinen olento kaikista muista ja tässä elämäntilanteessa omasta vapaasta tahdostani. Ei taida olla suurempaa onnea, kuin se, että saa juuri niin monta lasta kuin haluaa.

Tietyssä vaiheessa useimmat äidit taitavat haaveilla viikon hermolomasta hiljaisessa hotellissa, jossa kannetaan ruoka eteen ja saa nukkua niin paljon kuin jaksaa. Tämä on harvoille mahdollista. Siksi sellaiset asiat, jotka tukevat omaa jaksamista, ja jotka voi tehdä vartissa, ovat niin tärkeitä. Oleellista on, että niiden toteuttamiseen pitää tarvita mahdollisimman vähän energiaa. Ajatteluun ja sopimiseen menee myös aikaa ja aivoenergiaa, jota on vähiten silloin, kun näitä vartteja eniten tarvitaan. Jos minun olisi pitänyt jaksaa päättää vaatia omaa saunavarttia siinä vaiheessa, kun kukaan perheessä ei nukkunut yli 45 minuutin pituisia pätkiä, olisi jäänyt toteuttamatta. Suunnittelussa on voimaa.

Kaikilla meillä on oma yksilöllinen tilanteemme. Se, mikä on yhdelle helppoa, on toiselle vaikeaa. Se, mitä toinen pelkää, on toisen suurin haave. Tässä luomakunnan moninaisuudessa piilee kauneus: miten tylsää olisi, jos olisimme kaikki samanlaisia! Vanhemmuuteen suhteutettuna tässä on kuitenkin sudenkuoppia. Me ymmärrämme yksinkertaiset neuvot hyvin eri tavoin; meidän on vaikea ymmärtää, miksi itselle helppo asia on toiselle vaikea ja päinvastoin. Vanhemmuuden suhteen ja elämässä ylipäätään tarvitaan enemmän muiden elämän ja olemisen ymmärtämistä sellaisenaan ja vähemmän ihmettelyä, arvostelua ja pätemistä.

Sinikka Pietilä, Turun tuomiokirkkoseurakunnan vs. kappalainen

2 kommenttia

  1. Olipa hellyyttävä pohdinta äitiydestä. Oman äitini ajat on kuulostaneet samankaltaisilta. Tuntuu hämmentävältä herätä aamuisin siihen todellisuuteen, jossa punoutuu yhteen huima kirjo erilaisia elämänvaiheita. Jonkun arki on sidottua ja rutiininomaista kuin äidillä, joku toinen sen sijaan nauttii paraikaa just noista sun kertomista iloisista, vapaista ja levottomistakin opiskeluvuosista. (Onnekseni mä muuten pääsen saunaan joka viikko, meillä toimii taloyhtiön sauna aktiivisesti ja se on mullekin jotain, mistä en luopuisi.)

    Onnea ja iloa tuleviin äitivuosiin, ja ainiin, hyvää pian lähestyvää nelikymmenvuotispäivää!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *