Ristiveto

Nuuhkimaan!

Rehtori Tapani Rantala

Koirapuiston liepeillä voi tehdä havainnon: kauempana toisistaan olevat koirat, ehkä vielä verkon toisistaan erottamina, saattavat räksyttää toisilleen haastavasti. Jos nuo räksyttäjät pääsevät toistensa lähelle haistelemaan ja nuuhkimaan, räksytys lakkaa.

Siinä ei ole mitään uutta, että ihmiset osaavat puhua toisistaan ikävästi. Varsinkin etäämmältä ja takanapäin puhe voi kärjistyä törkyisäksi. Uutta on se, että esimerkiksi sosiaalinen media tarjoaa huutamiselle estottomia kanavia. Julkisuuden henkilöt, varsinkin poliitikot, näyttävät olevan vapaata riistaa ja loan heittämisen maaleja.

Missä on sivistynyt keskustelukulttuuri? Missä ovat hyvät tavat?

Huutajat ja lokaajat vetoavat usein sananvapauteen. Heidän mielestään heillä on oikeus käyttää värikästä kieltä ja ilmaista mielipiteensä. Loanheitto-oikeudestaan kiinni pitävä unohtaa, että sanatkin ovat tekoja. Sanatkin vahingoittavat, aiheuttavat kärsimystä ja loukkaavat toisen ihmisen kunniaa. Oikeusprosesseihin johtanevat vain törkeimmät tapaukset, mutta hyväksyttäviä eivät ole lievemmätkään.

Tasavallan presidentti kiinnitti asiaan huomiota valtiopäivien avauspuheessaan. Hän totesi, että sanan julmurista voi sukeutua tekojen julmuri. Ausschwitzin julmuuksien muistaminen antaa aiheen vakavasti miettiä, mitä yhteiskunnassa voi tapahtua, jos ihmisiä tai ihmisryhmiä leimataan ja häpäistään. Mitä tapahtuu, jos sallimme julmat sanat itsellemme ja toisillemme? Milloin ne muuttuvat julmiksi teoiksi?

Italian sardiiniliike on levinnyt Suomeen silakkaliikkeenä. Lyhyessä ajassa puolueisiin sitoutumaton liike on saanut tuhansia kannattajia. Tavoite on edistää sovinnollista keskustelua, mutta samalla selkeästi puolustaa ihmisoikeuksia, rauhaa, oikeudenmukaisuutta ja luontoa ja asettua maahanmuuttajien rinnalle. Mitä tästä liikkeestä vielä kasvaakaan?

Eräällä ystävälläni on sähköpostiviesteissään aina sama päätöslause, lainauksena Paavalilta: ”Voita sinä paha hyvällä.”

Koirapuiston opetus voisi olla, että meidän on tarpeen ”nuuhkia” lähempää erilaisia ihmisiä, jutella ja tutustua. Aidan takaa etäisyyden päästä on helpompi huutaa ja haukkua, lähellä voi tutustua, opetella olemaan räksyttämättä ja joskus vaikka voittaa paha hyvällä.

Tapani Rantala

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *