Kerrostalokyttääjän muistiinpanot

Sähköpalo johtuu usein huolimattomuudesta

Sähköpalojen määrä oli Pelastustoimen Pronto-rekisterin mukaan viime vuonna aiempia vuosia pienempi. Tämä on ilahduttava suunta josta on syytä pitää kiinni jatkossakin. Sähköpalot kun syttyvät useimmiten huolimattomuuden seurauksena ja ne olisivat kohtuullisen yksinkertaisilla toimilla ehkäistävissä. Sähköpaloissa, joita oi viime vuonna yhteensä noin 2.500,  menehtyi yhteensä 11 ihmistä.

Sähköpalo on tulipalo, joka alkaa sähkölaitteesta – esimerkiksi liedestä, kiukaasta tai valaisimesta. Yleisin sähköpalon syy on lieden huolimaton käyttö. Viime vuoden 2.500 sähköpalosta lähes 1.000 alkoi liedestä tai uunista. Joko liesi oli unohtunut päälle tai kytkeytynyt vahingossa päälle. Seurauksena on liedellä tai sen lähistössä olevan ruoan tai muun materiaalin syttyminen ja palon leviäminen.

Huolimattomuus voi olla unohtamisen lisäksi esimerkiksi huollon laiminlyöntiä, käyttöohjeiden vastaista toimintaa tai rikkoutuneen laitteen käyttämistä. Kiuaspaloissa syynä on usein pyykin kuivattaminen kiukaan läheisyydessä.

Miten sähköpalot vältetään?

Palovaroitin ei sinällään estä paloja, mutta mahdollistaa nopean reagoinnin ja siten vahinkojen minimoinnin. Erityisesti palokuolemat olisivat usein vältettävissä jos tilassa olisi toimiva palovaroitin. Huolehdi siis siitä, että palovaroittimet ovat kunnossa ja niiden paristoissa on virtaa.

Sähkölaitteita tulee käyttää oikein ja valvottuna. Niitä ei tule jättää yksin päälle – esimerkiksi tiski- tai pyykkikoneen pyöriessä kotona on syytä olla paikalla. Itse sain tästä muistutuksen viime viikolla kun pyykkikone alkoi kärytä kesken pesun. Sammutin ohjelman, otin pistorasian pois seinästä ja tuuletin käryn. Jos kone olisi ollut yksinään päällä, olisivat seuraukset voineet olla ikävät.

Älä säilytä mitään lieden, kiukaan tai sähköpatterin päällä. Jos puhelin soi kesken ruoanlaiton, sammuta liesi. Älä valmista ruokaa alkoholin vaikutuksen alaisena. Valvo erilaisten laitteiden akkujen lataamista ja noudata käyttöohjeita tässäkin. Asennuta ja huollata laitteet aina ammattilaisilla. Pidä laitteet puhtaina ja pölyttöminä.

Liesiin ja kahvinkeittimiin on saatavissa turvalaitteita, jotka katkaisevat virran tietyn ajan kuluttua. Ajastimella varustetut pistorasiatkin voivat toimia turvalaitteena.

Huolellisella toiminnalla ja laitteiden oikealla käytöllä voidaan ehkäistä suuri osa sähköpaloista. Toivottavasti palojen määrän lasku jatkuu tulevinakin vuosina.

 

 

 

 

1 kommentti

  1. Viesti bloggaajalle: kytkepä ajastin niihin keittiön (ainoisiin maadoitettuihin) pistorasioihin, jotka useimmiten sijaitsevat loisteputken kaverina yläkaappien alapuolella – olet aika taikuri.

    Nyt jo kahden laitteen pistokkeen yhtäaikainen käyttö ilman lievempää väkivaltaa on mahdotonta. Oikea sähköinsinööritaidon opinnäyte! Käytettävien laitteiden piuhoituksen pistokkeeseen tehnyt vasen käsi, pistorasiat piuhoittanut oikea.

    Entäpä sitten kun IoT-laitteet valtaavat alaa? Pahansisuinen naapurin jälkikasvu hakkeroi kiukaasi tai lietesi päälle, aivan tietämättäsi, poissaollessasi.

    Ai niin, miten laitat ajastimen lieteesi? Jonkinlaiset turvalaitteet lienevät ainoita, mitä lieneekään.

    Ei äkkiä tule mieleen muuta keinoa jotenkin varmistaa lämpiävien laitteiden paloturvallisuus, kuin manuaalinen kytkin ulko-oven pielessä. Mutta kylmlaitteetkin voivat kärähtää…

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *