Kerrostalokyttääjän muistiinpanot

Omaan kotiin

Ensimmäiseen omaan kotiin muuttaminen on nuorelle iso juttu. Se on askel itsenäistymisen tiellä ja tarkoittaa myös ihan uudenlaisen vastuun ottamista niin omasta taloudesta kuin arjen sujumisesta. Vuokrat tai vastikkeet on hoidettava, jääkaappi ei täyty itsestään ja pyykitkin pitää jonkun pestä kämpän siivouksen lomassa.

Oma ensiasuntoni oli TYS:n kolmen huoneen soluasunto Ylioppilaskylä 38:ssa. Viihdyin siellä monta vuotta – koulu ja kaverit olivat lähellä ja solussa oli aina seuraa kun sitä kaipasi. TYS myös palveli hyvin uusavutonta ensiasujaa – kun sähköt katkesivat ensimmäisen kerran ja soitin hädissäni huoltomiehelle, kertoi hän minulle hyvin kärsivällisesti mikä on sulake, mistä sellaisen saa ja miten se vaihdetaan. Solussamme vallitsi hyvä asumiskuri joka oli periytynyt jo monta asukaspolvea: jokaisella oli yhteisten tilojen siivousvuoro, wc-paperin ostovuoro ja omat hyllyt keittiön kaapeissa. Puhelin oli yhteinen ja lasku jaettiin tarkan puhelukirjanpidon mukaan. Yhtä järjestelmälliseen yhteisasumiseen en ole itse ennen enkä jälkeen törmännyt. Muistan kyllä Saksassa asuneen ystävättäreni kertoneen samankaltaisista kokemuksista sikäläisessä taloyhtiössä – yhteiset tilat siivottiin vuoron perään ja puheenjohtajarouva kävi henkilökohtaisesti tsekkaamassa että asukkaiden siivoukseen käyttämät mopit ovat hyvässä kunnossa.

Vaikkei ihan näin tiukkoihin malleihin mentäisikään, niin nuorelle kotoa lähtijälle asumisen yhteisöllisyys voi aiheuttaa ongelmia varsinkin jos lapsuudenkotina on ollut omakotitalo. Kuulemme joskus neuvonnassa juttuja esimerkiksi ensiasukkaista, joille vastikemaksu on tullut yllätyksenä – ”Minähän omistan tämän asunnon, mitä enää tarvitsee maksaa!” Omaan kotiin tekee mieli kutsua kavereita juhlimaan ja iltaa viettämään – naapureita on kuitenkin huomioitava silloinkin kun äiti ja isä eivät enää ole juhlimista rajoittamassa. Taloyhtiön jätesäiliöön vietävät jätteet tulee lajitella ja yhteisiä tiloja – esim pyykinpesuun ja –kuivaukseen – tulee käyttää asiallisesti ja sääntöjen mukaisesti. Soluasunto oli ainakin minulle siinä mielessä hieno ensiasumisen muoto, että vanhemmat kämppikset sosiaalistivat untuvikon nopeasti hyville asumisen tavoille.

Viime keväänä pilotoitiin Mun avain –asumisen opetusaineistoa kaarinalaisessa Piispanlähteen yläkoulussa. Turun Sanomat kävi haastattelemassa nuoria heidän ajatuksistaan hyvästä naapuruudesta. Ysiluokkalaisten mielestä hyvään naapuruuteen kuuluu mm toisten moikkaaminen ja auttaminen, bileistä etukäteen ilmoittaminen muille sekä musiikin kuuntelun lopettaminen sovittuun aikaan. Naapureita ei myöskään saa kytätä. Hyviä ajatuksia, jotka kertovat, että nuorilla on selkeä käsitys siitä miten asumisyhteisössä tulee toimia.

TS Koti ja asuminen 21.4.2013

Pilotoinnin yhteydessä kävi ilmi, että opetussuunnitelmissa on varattu kovin vähän aikaa asumisen opetteluun – peruskoulussa siihen käytetään muutama tunti yhdeksännellä luokalla. Asuminen on kuitenkin keskeinen arjen osa-alue, jonka kanssa jokainen joutuu tekemisiin elämässään. Asumiseen liittyy paljon paitsi Hyvä tietää –juttuja niin myös velvoitteita ja oman talouden hallintaa.  Jo asunnon etsiminen ja tarvittavien sopimusten tekeminen on oma taiteenlajinsa, jossa ensikertalainen on helposti altavastaajan asemassa ilman hyviä perustietoja ja mahdollisesti kokeneen aikuisen apua.

Nuorten hyvinvoinnista ja syrjäytymisestä puhutaan nykyisin paljon. Asuminen on yksi keskeinen hyvinvointiin vaikuttava ja osaltaan myös syrjäytymistä ehkäisevä asia. Kun nuoret lähtevät ensiasuntoihinsa osaavina ja tietävinä vuokralaisina ja osakkaina, voidaan välttää asumiseen liittyviä konflikteja ja sitä kautta tukea nuorten elämänhallintaa.

 

Lisätietoja: www.munavain.fi, Isännöintiliitto: Asuminen taloyhtiössä, http://www.martat.fi/rahat/ensimmaiseen-kotiin/, Nuorisoasuntoliitto: Nuorten asunto-opas

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *