Kerrostalokyttääjän muistiinpanot

Oletko täydellinen naapuri?

Ilta-Sanomat lanseerasi vastikään naapuritestin jolla itse kukin meistä voi testata, kuinka täydellinen naapuri on. Testissä on runsaat kymmenen kysymystä joiden perusteella Sinun naapuruutesi hyvyys tai huonous arvioidaan. Testi on leikkimielinen, mutta herättelee mukavasti miettimään naapuruutta ja sitä, millainen on hyvä naapuri.

Testi alkaa hyvän naapuruuden ytimeen menevällä kysymyksellä: Mitä teet kun kohtaat naapurin? Katseletko porraskäytävän seiniä vai moikkaatko tai jopa kysäiset, mitä kuuluu? Pari vuotta sitten Keski-Suomesta varsinaissuomalaiseen kerrostaloon muuttaneet sukulaiseni käyköön taas hyvästä esimerkistä kun itse olen edelleen omakotiasukas – perhepoliittinen tilanne kerros-omakotitaloäänestyksessä on edelleen 1-3 minun tappiokseni.

Olin siis pikaisella nimipäiväonnittelukäynnillä sukulaiseni luona kun ovikello soi. Oven takana oli kolme naapuria jotka kukkakimpun ja laulun kanssa toivottivat päivänsankarille hyvää nimipäivää. Kuka vielä väittää, että varsinaissuomalaisten kanssa ei pääse kaveriksi alle kymmenessä vuodessa? Samaisessa taloyhtiössä purettiin juuri joulukoristeet rappukäytävistä talkoilla ja sen jälkeen popsittiin yhdessä lohisoppaa. Kuka vielä väittää, että yhteisöllisyys on kuollut suomalaisista kerrostaloista? Tervehtimisellä tämäkin yhteisöllisyys on alkanut – kysymys naapurin kohtaamisesta on siis tärkeä ja toivottavasti herättelee mahdollisimman monen vastaajan reippaaseen tervehdykseen hissin seinien mikrotarkastelun sijaan.

Muita naapurin ominaisuuksia ovat testin mukaan mm ikä, koulutus, tulotaso, lemmikit ja harrastukset. En paljasta kysymyksiä tämän tarkemmin, etten vie iloa niiltä, joilla testi on vielä tekemättä. Kuvittelisin kuitenkin, että testin hyvä naapuri on jonkin verran koulutettu, jonkin verran ikää kartuttanut ja jonkin verran tuloja saava henkilö. Lemmikki on mielenkiintoinen asia – hyvin pidetty koira tai kissa voi tuoda iloa omistajansa lisäksi myös naapureille, mutta sotkeva, huonosti käyttäytyvä ja ulvova lemmikki tuskin ilahduttaa ketään.

Naapuruus on monen asian muodostama kokonaisuus – hyvä naapuri voi uskoakseni olla kuitenkin minkä ikäinen, kokoinen ja tuloinen tahansa – pääasia on hyvä asenne ja halukkuus huomioida muut kanssa-asujat.

Minä olen 73 –prosenttisesti täydellinen naapuri – vaatimaton, kiltti ja ahkera, väittää testi. Noin kolme neljäsosaa suomalaisista ottaisi minut naapurikseen. Tosin asun selvästi heikomman aineksen keskellä – tyttäreni on vain 40-prosenttisesti naapuriainesta – nuori, kouluttamaton ja tuloton. Hän kuitenkin tervehtii naapureita kiltisti eli kunhan ikää, koulutusta ja työtä karttuu niin uskon, että hänestäkin kuoriutuu oikein hyvä naapuri.

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *