Kerrostalokyttääjän muistiinpanot

Minäkö hallitukseen? Miksikäs ei!

Suuressa osassa taloyhtiöitä pidetään lähiaikoina varsinainen yhtiökokous ja valitaan talolle hallitus. Hallitustyö voi kuulostaa juhlalliselta ja vastuulliselta tehtävältä, mutta sitä ei kannata turhaan pelätä. Päinvastoin, jos olet terveellä maalaisjärjellä varustettu henkilö ja kotitalosi asiat kiinnostavat Sinua, olet selvästi hyvää hallitusainesta.

Taloyhtiön hallitukseen voidaan valita täysi-ikäinen tehtävään suostuva henkilö. Vastentahtoisesti hallitukseen ei kannata ketään valita eikä kenenkään mennä. Kiinnostus talon asioiden hoitamiseen ja valmius käyttää siihen jonkin verran omaa aikaa on hyvä hallituksen jäsenen ominaisuus.

Taloyhtiön hallitukset pitävät keskimäärin viisi kokousta vuodessa ja yksittäinen kokous kestää tyypillisesti pari tuntia. Mikäli talossa on meneillään korjaushankkeita tai muuta poikkeavaa, voi hallitustyö viedä tätä selvästi enemmän aikaa.

Hallituksen keskeisiä lakisääteisiä tehtäviä ovat taloyhtiön hallinnon, kirjanpidon ja varainhoidon, rakennusten hoidon sekä muun toiminnan asianmukainen järjestäminen ja myös valvonta. Hyvän isännöitsijän valinta ja isännöintisopimuksen laadinta on hallituksen tärkeä – omasta mielestäni lähes keskeisin – tehtävä.

Näiden töiden lisäksi hyvä hallitus laatii taloyhtiölle strategian. Strategia voi olla hyvinkin käytännönläheinen dokumentti, jossa kuvataan asukkaiden ja osakkaiden näkemys yhtiön tulevaisuudesta ja kehittämissuunnista. Tämän näkemyksen tulisi ohjata myös hallituksen työtä.

Hyvä hallitus myös viestii taloyhtiön asioista osakkaille ja asukkaille. Pelkkä yhtiökokouksiin liittyvä viestintä ei riitä, vaan vuoden mittaan on hyvä kertoa asumiseen ja taloyhtiöön liittyvistä asioista eri kanavia hyödyntäen. Tämä lisää tutkitusti osakkaiden ja asukkaiden tyytyväisyyttä yhtiönsä hallintoon.

Hallitus voi laatia itselleen vuosikellon, johon merkitään kuukausittain kaikki asiat, jotka hallituksen tulee vuoden mittaan hoitaa ja huolehtia. Vuosikello lisää hallitustyön suunnitelmallisuutta ja tavoitteellisuutta sekä varmistaa riittävän viestinnän kun viestintäasiatkin viedään mukaan vuosikelloon.

Hallitustyö on näköalapaikka, jossa voi vaikuttaa kotitalon asioihin, asumisviihtyvyyteen ja asumisen kustannuksiin. Mikäli mahdollisuus tarjoutuu kevään kokouksessa, lähde ihmeessä mukaan! Hallitustyöhön saa apua oman yhtiön ja isännöitsijän lisäksi lukuisilta muilta tahoilta, esimerkiksi Isännöintiliitosta, Kiinteistöliitosta sekä alueellisista puheenjohtajien verkostoista.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *