Kerrostalokyttääjän muistiinpanot

Kuva: Rodeo

Luvassa päteviä isännöitsijöitä – hyvä nimi hakusassa

Niin isännöintiyritykset kuin isännöinnin asiakkaatkin ovat toivoneet jotain keinoa, jolla osaavat isännöitsijät voivat erottautua markkinoilla – vanhaa sanontaa mukaellen jyvät haluavat erottua akanoista. Isännöitsijältä ei periaatteessa edellytetä muuta kuin täysivaltaisuutta ja kotipaikkaa Euroopan Unionin alueella. Nämä kaksi seikkaa eivät välttämättä kuitenkaan riitä takaamaan hyvää isännöintipalvelua, vaikka ne juridisesti riittävätkin valintaan isännöitsijäksi. Alalla on lisäksi useita erilaisia koulutuksia ja lyhenteitä, joiden sekamelskaan on helppo eksyä ja joiden sisältö on varsinkin asiakkaalle hämärän peitossa.

Tämän vuoden aikana on valmisteltu isännöitsijöiden henkilökohtaista pätevyysjärjestelmää, joka otetaan käyttöön vuoden lopussa. Pätevöitynyt isännöitsijä tulee omaamaan isännöintialan koulutuksen sekä vähintään kolmen vuoden päätoimisen työkokemuksen. Hän on vastannut merkittävistä projekteista asiakasyhtiöissä sekä hallitsee alan säädökset ja juridiikan. Tämän lisäksi pätevöitynyt isännöitsijä sitoutuu pitämään yllä osaamistaan sekä noudattamaan isännöinnin eettisiä ohjeita.

Pätevyys siis tarjoaa paitsi asiakkaille välineen arvioida isännöintipalvelua, niin myös isännöintiyrityksille apuvälineen osaamisen hallintaan yrityksessä. Aloittelevalle isännöitsijälle se näyttää polun jota kulkea.

Pätevyyksiä ryhtyy myöntämään Isännöinnin Auktorisointi ISA ry, joka myöntää nykyisellään isännöintiyrityksille ISA –auktorisoinnin. Isännöitsijöillä ei vastaavaa järjestelmää tällä hetkellä ole, mutta asia korjaantuu pian. ISA ry:n takana ovat alan merkittävät toimijat Isännöintiliitto ja Kiinteistöliitto, jotka yhdessä edustavat suurta osaa niin isännöintiyrityksistä ja isännöitsijöistä kuin isännöinnin asiakkaista taloyhtiöistäkin.

Tällä rakkaalla lapsella ei vielä ole nimeä – olisiko Sinulla hyviä ehdotuksia? Lähetä ehdotuksesi osoitteeseen kaisa.leiwo@isannointiliitto.fi 15.8 mennessä ja voit voittaa iPad Air 2:n!

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *