Kerrostalokyttääjän muistiinpanot

Kuva: Kaisa Leiwo

Lunta, jäätä, vettä ja vastuuta

Kulunut talvi on ollut todella haasteellinen muun muassa kiinteistön omistajille ja katujen kunnossapitäjille. Vaikka lumen tulo on viime päivinä kääntynytkin vesisateeksi, on kaduilla ja katoilla vielä runsaasti sulamatonta lunta sekä jäätä. Kaupungilla saa kulkea niska korkkiruuvilla kun toisaalta pitää katsoa ylöspäin räystäille ja toisaalta alaspäin jalkoihin. Jää ja lumi kun voivat uhata molemmista suunnista.

Vaikeat sääolosuhteet eivät poista tai lievennä kiinteistön omistajan vastuuta. Vaikka taivaalta sataisi mitä, on kiinteistön omistajan huolehdittava, että kiinteistön alueella voi liikkua turvallisesti. Katolta ei saa pudota mitään, mikä voi aiheuttaa vaaraa. Liukkaus on niin ikään torjuttava silloinkin, kun maa on jäässä ja vuoron perään sataa vettä ja pakastaa. Pelastustiet on pidettävä ajokelpoisina ja esteettöminä kaikissa sääolosuhteissa.

Mikäli havaitset kiinteistön alueella turvallisuusriskin – tyypillisesti räystäältä roikkuvan lumen tai jääpuikot tai liukastumisvaaran – eristä alue välittömästi niin, ettei kukaan voi loukata itseänsä. Käytä puomeja, naruja, kylttejä – mieluiten kaikkia näitä yhdessä. Sen jälkeen on aika selvittää, miten vaara poistetaan ja kuka sen tekee.

Kulkuväylien liukkaudentorjunnasta vastaa usein huoltoyhtiö. Tavallisesti huoltosopimuksessa sovitaan, millaisissa olosuhteissa ja kuinka usein lumet aurataan pois ja väylät hiekotetaan. Jalkakäytävän kunnossapito voi kuulua myös kaupungille, mutta kiinteistön alueella olevat väylät ovat aina kiinteistönomistajan vastuulla.

Lumen ja jään pudottaminen katolta on astetta haasteellisempi tehtävä. Ennen töihin ryhtymistä on varmistettava paitsi lumen pudottajien turvallisuus, niin myös alueella kulkijoiden turvallisuus sekä esimerkiksi pysäköityjen autojen siirtäminen pois putoavan lumen ja jään alta.

Taloyhtiön on yksiselitteisesti huolehdittava alueensa turvallisuudesta kaikissa olosuhteissa. Pimeys, tuuli, sade, myrsky tms eivät ole lieventäviä asianhaaroja mikäli joku loukkaa itsensä taloyhtiön alueella. Paras keino varautua on ensinnäkin toimia huolellisesti ja vastuullisesti sekä toiseksi pitää sopimukset ja vakuutukset kunnossa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *