Kerrostalokyttääjän muistiinpanot

Kuva: Kaisa Leiwo

Kuumavesipullojen Skotlanti

Talvilomailin Skotlannissa ja tällä reissulla pääsin kaupunkien lisäksi retkeilemään Ylämaille ja järvialueelle. Maisemat ja rakennukset ovat upeita Edinburghissa ja Glasgowssa, mutta Ylämailla aukeaa ihan uudenlainen Skotlanti.  Lumihuippuisten vuorten juurilla kukkivat narsissit, järviä on vähintään yhtä tiheässä kuin Suomessa ja kokonaisuutena maisemat ovat kuin Harry Potter -elokuvasta. Kuuluisin järvi lienee Loch Ness hirviönsä ansiosta, mutta se on vain yksi tuhansista locheista.

Skotlannissa on upeaa matkailla ja kierrellä, mutta millaista siellä olisi asua?

Skotlannin asunnot eivät vedä vertoja suomalaiselle asumistasolle. Ikkunat ovat tavallisesti yksinkertaisia ja lämmitys toimii vaihtelevasti, mutta maksaa silti paljon. Kuumavesipulloja myydään edelleen kaupoissa ja talvisaikaan ne ovat tarpeellisia. Suomen huonelämpösuosituksista ei voi välttämättä edes haaveilla talviöinä kun huonelämpötilat voivat olla 15 asteen molemmin puolin.

Homeongelmat ovat yleisiä, mutta korjaamisen sijaan ne saatetaan tavanomaisesti maalata piiloon.  Taloissa suositaan kokolattiamattoja, jotka ovat toki lämpimiä, mutta hieman epäkäytännöllisiä. Suomessa jo kymmeniä vuosia sitten unohdetut erilliset kylmän ja kuuman veden hanat ovat yleinen käytäntö. Lisäksi kuuma vesi on todella kuumaa – monissa julkisissa paikoissa siitä varoitetaan vesihanan kohdalla. Vedenpaine sen sijaan on ainakin suomalaisittain kovin heikko – hiusten pesu tuntuu kestävän ikuisuuden suihkusta tulevalla vesinorolla.

Loch Ness. Kuva: Kaisa Leiwo

Vuokramarkkinoilla pitkät vuokrasopimukset ja kerralla maksettava vuokra ovat yleisiä. Suomen käytäntö 2-3 kuukauden vuokratakuusta tuntuu siihen verrattuna todella vuokralaisystävälliseltä. Asunnot vuokrataan usein vuokravälitystoimiston kautta ja vuokralaiselta vaaditaan tavanomaisesti suosittelijoita.  Asiointi tapahtuu vuokravälitystoimiston kanssa myös vuokrasuhteen aikana ja ihan tavanomainen käytäntö on se, että toimisto tarkastaa asunnon säännöllisesti. Tämä ei välttämättä olisi huonompi tapa Suomessakaan.

Skotlanti on osa Iso-Britanniaa ja vaikka Englannin punnat kelpaavatkin siellä maksuvälineiksi, painattavat he myös omia punnan seteleitään. Skotlantilaisten aksentti on kovin omaperäinen ja kestää hetken ennen kuin sitä oppii kuuntelemaan. Vielä on hämärän varjossa, mitä Brexit tulee aiheuttamaan niin Skotlannille kuin koko Iso-Britanniallekin.  Aksentti ja punta pysynevät, toivottavasti myös mahdollisuus matkustaa helposti ja ilman suuria rajamuodollisuuksia. Ja haggis – suosittelen ehdottomasti maistamaan. Se on mainettaan parempaa.

Haggis. Kuva: Kaisa Leiwo

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *