Kerrostalokyttääjän muistiinpanot

Kuva: Kaisa Leiwo

Korona muutti asuntokauppaa

Aluksi pelättiin, että korona hiljentää asuntokauppaa tai jopa lähes pysähdyttää sen. Toisin kuitenkin kävi. Asuntokauppa on käynyt vilkkaana ja kysyntä on siirtynyt isompiin asuntoihin. Ostajia houkuttelevat nyt varsinkin sellaiset asunnot, joissa on oma piha. Omakotitaloja, rivitaloja ja paritaloja haettiin Oikotieltä tämän vuoden maaliskuussa yli 20 %  enemmän kuin vuosi sitten. Isojen asuntojen myyntiajat ovat lyhentyneet ja hintapyynnöt nousseet lähes koko maassa.

Ensimmäisenä nousuun lähti mökkikauppa ja sen perässä suurempien asuntojen kauppa. Ostajat haluavat lisää tilaa ja pihan kun kotona vietetään enemmän aikaa. Monella myös työt ovat siirtyneet kotiin etätyösuositusten seurauksena.

Korona on näkynyt myös kiinteistönvälittäjien työssä. Toimeksiantoja on voitu tehdä sähköisesti. Asuntonäyttöjä on korvattu 3D -esityksillä ja videoesittelyillä. Suosituksena on kuitenkin, että ostaja tutustuu kohteeseen myös paikan päällä ennen tarjouksen jättämistä.

Yleiset isot näytöt ovat jääneet koronan myötä historiaan. Näytölle osallistuvien määrää rajoitetaan, tuloaikoja porrastetaan ja paljon sovitaan yksityisnäyttöjä. Kasvomaskit, turvavälit ja käsidesit ovat käytössä myös asuntonäytöissä kuten muissakin kohtaamisissa.

Asuntokaupat onnistuvat pääsääntöisesti etänä ja digitaalisesti. Tämä edellyttää vahvaa tunnistautumista ja ns DIAS -järjestelmän (digitaalinen asuntokauppa) käyttämistä asuntokaupan teknisenä alustana. Digitaalinen asuntokauppa voidaan tehdä vaikka asunto-osakkeet olisivat vielä fyysisinä papereina.  Pankit hoitavat rahojen siirtämisen ja myyjän pankki tekee tarvittavat merkinnät osakekirjaan.

Kiinteistönvälittäjien keskusliiton laki- ja talousvaliokunta on laatinut koronapanemiaan liittyen mallilausekkeen kauppakirjaan ja liitteen ostotarjouslomakkeeseen tilanteissa, jolloin koronarajoitukset voivat hidastaa prosessia.

Tilastokeskuksen käyrät asuntokaupasta kertovat samaa. Vuoden 2020 ensimmäisellä neljänneksellä asuntokauppa kävi vilkkaana. Huhti- ja toukokuussa kaupanteko romahti, mutta jo kesällä se alkoi vilkastua uudelleen. Vuoden viimeisellä neljänneksellä ylitettiin alkuvuoden tahti, ja sama vilkas kaupanteko on jatkunut tänäkin vuonna.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *