Kerrostalokyttääjän muistiinpanot

Kinkkutemppu ja muut joulun kierrätysjutut

Jouluun liittyy nykyisin paljon kierrätysasioita. Jouluna syödään, juodaan ja jaetaan lahjoja, ja kaikesta tästä syntyy erilaista kierrätettävää ja uusiokäytettävää materiaalia.

Viestinnällisesti yksi hauskimpia on kinkkutemppu, jonka kautta viime vuonna kerättiin yli 200.000 kotitalouden kinkku- ja muut rasvat. Tänä vuonna tavoitellaan neljännesmiljoonaa. Rasvat päätyvät maitopurkkeihin säilöttyinä uusiutuvaksi dieseliksi – yhden kinkun rasvalla ajaa jo kolme kilometriä. Keräyspisteitä on mm kauppojen pihoilla – jo yksin Turusta löytyy ainakin 10 pistettä.

Muuten ruoanjätteet kuuluvat mieluiten biojätteen sekaan, eivät missään tapauksessa viemäriin. Parasta on hyödyntää tähteet vaikka pizzoissa, laatikoissa tai pakastaa tulevaan käyttöön. Jätteisiin heittäminen on viimeinen ratkaisu.

Joululahjapaperit eivät sovi paperinkeräykseen, vaan ne voidaan laittaa energia- tai sekajätteeseen. Siistit paperit voi luonnollisesti säilyttää ja käyttää uudestaan. Netistä löytyy paljon ohjeita kierrätysmateriaalilla paketointiin – niitä kannattaa myös hyödyntää.

Rikkoutuneita valosarjoja, kynttelikköjä, led-kynttilöitä ja muita valokoristeita ei saa laittaa sekajätteeseen vaan ne ovat sähkölaiteromua, jotka voi viedä maksutta lajitteluasemille.  Pienet yksittäiset sähkölaitteet voi palauttaa niitä myyviin kauppoihin jota kautta ne päätyvät sähköromuksi. Mahdolliset paristot poistetaan ja viedään paristonkeräykseen.

Joulun juhlinnasta tulee todennäköisesti tulokseksi myös paljon metallia, kartonkia, muovia ja paperia. Keräysastiat ovat kovassa käytössä ja saattavat väliaikaisesti täyttyä. Toivottavasti maltat silloin odottaa, että astia tyhjennetään, etkä jätä roskiasi astioiden viereen tuulen ja sateen riepoteltaviksi.

Lounais-Suomen jätehuolto ottaa veloituksetta vastaan joulukuuset 12 eri lajitteluasemalla.

Lisätietoja lajittelusta saat täältä: www.lsjh.fi/abc. Oikein hyvää joulua!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *