Kerrostalokyttääjän muistiinpanot

Kuva: Kaisa Leiwo

Isännöitsijä oikeuteen linjasaneerausriidassa

Ilta-Sanomat uutisoi viime viikolla helsinkiläisestä taloyhtiöstä, joka oli haastanut isännöitsijän oikeuteen linjasaneerausriidan takia. Taloyhtiön mukaan isännöitsijä oli jättänyt valitsematta halvimman urakkatarjouksen. Tämän vuoksi yhtiö vaati isännöitsijää korvaamaan voittaneen tarjouksen ja halvimman tarjouksen hintojen erotuksen.

Taloyhtiön kanteessa todetaan, että isännöitsijä olisi hoitanut urakan ennestään tutulle yritykselle ja tavoitellut tällä hyötyä sekä itselleen että läheisilleen, jotka olivat ostamassa huoneistoa ko yhtiöstä. Isännöitsijä oli tehnyt tämän avaamalla urakkatarjoukset yksin ja harhauttamalla hallituksen ja yhtiökokouksen tekemään näennäisen valinnan kalliimmasta urakasta, vaikka olikin jo itse tehnyt valinnan ja allekirjoittanut sopimuksen.

Isännöitsijä vaati kanteen hylkäämistä. Hän ei ollut suosinut tuttua urakoitsijaa tai aiheuttanut vahinkoa. Isännöitsijä oli selvittänyt tarjouskilpailuun osallistuneiden yritysten taustoja ja havainnut, että halvimman tarjouksen tehnyt yritys oli huonossa taloudellisessa jamassa. Sen tulos oli ollut jo pidempään tappiollinen ja sillä oli meneillään urakoihin liittyvä oikeusprosessi. Myöhemmin yritys oli luopunut kokonaan linjasaneerausten tekemisestä ja kesken jääneet urakat hoiti loppuun toinen yritys.

Urakkakilpailun voittaneen yrityksen talous oli kunnossa eikä sillä ollut vireillä oikeusprosesseja.

Käräjäoikeus hylkäsi taloyhtiön kanteen ja totesi, että isännöitsijä teki oikein jättäessään pois alihintaisen tarjouksen yritykseltä, jonka taloudellinen tilanne ei ollut kunnossa. Taloyhtiö ei pystynyt näyttämään toteen muitakaan väitteitään.

Prosessi tuli taloyhtiölle kalliiksi, koska se tuomittiin maksamaan niin omat kuin isännöitsijän oikeudenkäyntikulut, jotka maksoivat yhteensä yli 100.000 euroa. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä taloyhtiön hallinnossa tapahtui tai tapahtuu tämän jälkeen.

Kaikki tietoni asiasta perustuvat lehtijuttuun ja siitä sosiaalisessa mediassa käytyyn keskusteluun. Tuntematta tapausta ja sen taustoja sen tarkemmin en voi kuin ihmetellä, mistä tässä on kyse. Hallitus ja yhtiökokous ovat tehneet päätöksen. On valittu yritys joka on vienyt projektin onnistuneesti ja tarjouksen mukaisesti loppuun. Samaan aikaan ilmeisen alihintaisen tarjouksen jättänyt yritys on luopunut linjasaneerauksista ja jättänyt aloittamansa projektit kesken. Tätäkö taloyhtiö olisi halunnut? Millaisen keskustelun jälkeen yhtiökokous on päättänyt lähteä oikeusprosessiin?

Joka tapauksessa on ilmeistä, että taloyhtiön hallinto ja luottamussuhteet eivät ole kunnossa. Yhtiökokouksen valitsema hallitus ja hallituksen valitsema isännöitsijä eivät tunnu nauttivan osakkaiden tai toistensa luottamusta. Eikä tämän prosessin jälkeen tule olemaan helppoa rakentaa hyvää hallintoa uudestaan. Osakkaat maksavat paitsi linjasaneerauksen niin myös tämän riidan kustannukset vastikkeina.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *