Kerrostalokyttääjän muistiinpanot

Asumismenojen kuilu kasvaa

Omakotiliitto julkaisi kuntakohtaisen asumismenoselvityksensä, jossa varsinaissuomalaiset kunnat ovat hyvin kärkisijoilla. Kymmenen kalleimman kunnan listalla on jopa neljä varsinaissuomalaista kuntaa: Kemiönsaari (1.), Parainen (2.), Raisio (3.) ja Paimio (10.). Kymmenen edullisimman kunnan joukossa sen sijaan ei ole ainoatakaan varsinaissuomalaista kuntaa.  Vertailtaessa Omakotiliiton piirejä Varsinais-Suomen piiri on kokonaisuutena toiseksi kallein lähes samalla tuloksella kuin kallein Pohjois-Savo.

Ero kalleimman ja edullisimman kunnan välillä on noin 1.500 euroa ja yksi selvityksen lopputulos onkin, että asumismenojen kuilu kasvaa. Ero kalleimman ja edullisimman kunnan välillä on kasvanut noin kolmanneksella edelliseen vuoteen verrattuna.

Kerrostalon kustannusrakenne on hieman erilainen, mutta tulokset ovat silti mielenkiintoisia myös kerrostalokyttääjän näkökulmasta. Omakotiliiton selvityksessä tarkastellaan kiinteistöveroa, sähkölämmitystä, käyttösähköä, vesimaksuja (talous-, jäte- ja hulevesi) sekä jätemaksuja.

Lämmitys merkittävä kuluerä

Suurin kuluerä on lämmitys, joka tässä laskelmassa on sähkölämmitystä. Suurimmat kustannuserot tulevat sähkön siirtomaksuista joihin kuluttaja ei käytännössä voi itse juurikaan vaikuttaa. Toki sähkön käyttö vaikuttaa myös siirtomaksun määrään, mutta itse sähkön siirtoa ei voi kilpailuttaa. Sähkön siirron kiinteät perusmaksut vaihtelevat 4-32 euron välillä kuukaudessa eli kallein maksu on kahdeksankertainen edullisimpaan verrattuna.

Lämmityksen jälkeen suurimmat kuluerät ovat vesimaksut ja käyttösähkö. Veden kulutukseksi on arvioitu 135 litraa asukasta kohden vuorokaudessa, eli varsin maltillinen määrä.

Samalla kun asumismenot omakotitaloissa kasvavat niin niiden hinnat laskevat. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2018 vanhojen omakotitalojen hinnat laskivat koko maassa keskimäärin 1,9 prosenttia. Uusien omakotitalojen hinnat sen sijaan nousivat 3,8 prosenttia.

Samaa kehitystä ennustetaan myös kerrostaloihin. Hypon mukaan jo vuonna 2018 joka toisen asunnon arvo laski. Koko maan tasolla hintojen nousun ennustetaan pysähtyvän tänä vuonna ja kääntyvään loivaan laskuun vuonna 2020.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *