Kerrostalokyttääjän muistiinpanot

Kuva: Kaisa Leiwo

Asuminen muuttuu väestön vanhetessa

Väestö vanhenee koko läntisessä maailmassa. Ikääntymiseen liittyy vääjäämättä myös kasvava hoidon ja palvelujen tarve, vaikka suuri osa vanhusväestöstä pysyykin pitkään hyväkuntoisena ja selviää omin avuin tai tilapäisillä järjestelyillä kodissaan.

Kansallinen tavoite Suomessa onkin, että iäkkäät ihmiset saavat asua mahdollisimman pitkään kotona ja että he saavat sinne asumisensa tueksi tarvittavat palvelut.  Usein tähän tarvitaan verkosto, joka koostuu ammattilaisista, vapaaehtoisista sekä sukulaisista ja muista läheisistä.

Turussa korkea vanhusten osuus

Turussa yli 65-vuotiaiden osuus väestöstä on kasvanut kymmenessä vuodessa (2008-2018) 17 %:sta lähes 21 %:in. Osuus on myös suurista kaupungeista (Espoo, Helsinki, Oulu, Tampere, Turku, Vantaa) korkein. Samalla yksin asuvien yli 75-vuotiaiden asuntokuntien osuus on Turussa näiden kaupunkien toiseksi suurin heti Helsingin jälkeen.  

Ikääntyminen vaikuttaa asumiseen

Ikääntyminen vaikuttaa vääjäämättä myös asumiseen. Palvelutarve asunnoissa kasvaa samalla kun esteettömyys ja helppokäyttöisyys korostuvat. Pieniä, mutta arkea isosti helpottavia asioita asunnoissa ovat esimerkiksi riittävän väljät kulkuväylät, joihin mahtuu myös rollaattori tai muu apuväline. Turhat liikkumisen esteet kuten kynnykset, portaat ja väliovet on hyvä poistaa mikäli mahdollista.

Materiaalien valintaan kannattaa kiinnittää huomiota. Luistamattomat pinnat ja selkeät, helposti hahmotettavat värit auttavat arjessa. Tehokas, mahdollisesti liiketunnistimella aktivoituva valaistus on hyvä lisä ja parantaa osaltaan myös turvallisuutta.

Ainakin kylpyhuoneeseen kannattaa asentaa kahvoja joista voi pitää kiinni sekä liukuesteitä suihkun lattialle. Ylähyllyt kannattaa jättää tyhjiksi ja kaikkeen kiipeämistä vaativaan on muutoinkin hyvä pyytää apua.

Toimivat palovaroittimet sekä erilaiset turvakatkaisijat ja ajastimet parantavat paloturvallisuutta. Hanat voidaan vaihtaa automaattisesti sulkeutuviksi ja lieteen hankkia virran katkaiseva liesivahti.

Aina remontoidessa kannattaa miettiä, voisiko asunnon esteettömyyttä ja selkeyttä samalla parantaa. Koska väestö vanhenee vääjäämättä, on hyvin todennäköistä, että asunnossa asuu ennemmin tai myöhemmin ikääntynyt, jolle tämä on merkittävä etu.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *