Kerrostalokyttääjän muistiinpanot

Kuva: Kaisa Leiwo

Asuminen on tärkeä osa talousosaamista

Nuorten talousosaamisen lisääminen on ollut säännöllisesti esillä viimeisen vuoden aikana. Antti Rinne otti hallitusohjelmaansa talousosaamisen lisäämisen eri koulutusasteilla. Keväällä 2019 nousi esiin kansalaisaloite, jossa taloustietoa vaadittiin omaksi oppiaineekseen.  Talous ja nuoret TAT:n mukaan yli 60 prosenttia opettajista on huolissaan nuorten talousosaamisesta. Pörssisäätiön vuonna 2019 laatimassa kyselyssä 80 prosenttia vastaajista haluaisi talouden pakolliseksi peruskoulun oppiaineeksi. Tämä oltaisiin valmiita tekemään vähentämällä erityisesti uskonnon, mutta myös ruotsin kielen ja taideaineiden opetusta.

Opettajat eivät ole yhtä innostuneita uudesta oppiaineesta vaan OAJ:n mukaan talousasiat voitaisiin mieluummin tuoda mukaan muiden oppiaineiden opetukseen. Kehitys on sen suuntaista, että opetuksessa haetaan muutoinkin enemmän yhteyksiä eri oppiaineiden välillä ja pyritään pois lokeroituneesta aineopetuksesta.

Asumiseen liittyvät asiat ovat ehdottomasti sellaisia, joita talousopetuksessa tulisi enemmän korostaa, järjestettiin se sitten miten tahansa. Pörssisäätiön kyselyn mukaan tärkeimpiä taloustaitoja ovat arjen rahankäyttö ja oman talouden budjetointi, säästäminen ja sijoittaminen sekä kestävä kuluttaminen. Koska asuminen on asia, joka syö leijonanosan monen suomalaisen budjetista, on sen opettaminen ehdottoman tärkeää kaikkien näiden taloustaitojen kannalta.

Asuminen on laaja kokonaisuus

Tällä hetkellä opetussuunnitelmissa ei ole varattu kuin muutama tunti asumisen asioihin yhteiskuntaopin opetuksessa. Tässä ajassa tuskin ehditään edes käsitellä asumista noiden tärkeimpien taloustaitojen eli budjetoinnin, säästämisen, sijoittamisen ja kestävän kuluttamisen näkökulmista. Lisäksi asuminen on mm erilaisia sopimuksia, vaihtoehtoisia asumismuotoja, yhteisöllisyyttä, oikeuksia, vastuita ja velvollisuuksia sekä pieniä arjen asioita aina siisteydestä ja jätteiden lajittelusta viihtyisyyteen ja oman kodin sisustamiseen.

Tästä näkökulmasta asuminen sopisi hyvin useidenkin oppiaineiden alle uuden opetussuunnitelman mukaisesti.

Asuminen ja oma asunto on monelle suomalaiselle elämän tärkeimpiä asioita ja suurimpia sijoituksia tai menoeriä. Asuminen vaikuttaa hyvinvointiin ja elämän hallintaan –  asunnottomuus ja syrjäytyminen kulkevat usein käsi kädessä. Asumisen eri ulottuvuuksien osaaminen lisää myös nuorten elämänhallintaa ja vähentää riskiä syrjäytyä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *