Kala-apajilla

Voittosaalis sai miehen kyyneliin

Keskustelu kalastuslaista näyttää jatkuvan kiivaana. Huomisessa (tai lähipäivien) Turun Sanomissa Sdp:n kansanedustaja, läänikohtaisen vieheluvan isäksi mainittu Kari Rajamäki kertoo mielipidekirjoituksessaan, mitä mieltä Sdp on lakiuudistuksesta ja miten puolue aikoo reagoida keskustan lakimuutosvaatimuksiin.
Sen verran voin asiaa avata, että Rajamäkikin myöntää, että lakiehdotuksessa on valuvikoja. Mitä, se selviää huomisesta printtilehdestä.
Viikonvaihteessa harrastin itsekritiikkiä. Kun lauantaina Korppoon taivaalta satoi räntää ja tuuli tuiversi, aloin männyn alla siikaongella istuessani miettiä, onko kalastus minulle pakkomielle. Kun männyn oksalta tipahti niskasta sisään märkä lumiklöntti, tulin siihen tulokseen, että on.  Hullu olen, mutta ylpeä siitä.

Siikaonginnassa on se hyvä puoli, että kalastuspaikaksi pyritään valitsemaan suojaisa ranta. Silloin räntäpyrystäkään ei ole niin suurta haittaa.
Mikä saa miehen istumaan tuntitolkulla tuossa kelissa vavan kärkiä tuijottamassa? Lohduttauduin sillä, että jos en olisi ajanut veneellä siikaongelle, istuisin varmaan pilkillä, jos jossain olisi siihen edes hiukan houkuttavat mahdollisuudet.
Toisaalta työkaverini Liisa kertoi lapioineensa lauantaina räntäsateessa kuravellin keskellä hevosenkakkaa. Ja jos asiaa vielä lisää suhteuttaa, olisihan sieltä taivaalta voinut sataa niskaan myös kuumaa laavaa.

Arvatkaa, minkä jälki lumessa?

No kahen kilon siian jälkihän tuo. Tai ehkä sittenkin pienemmän. Tätä siikaa oli puraissut hauki, hylje tai hai.
Oli siis keli mikä hyvänsä, kalastamaan kannattaa mennä aina, paitsi silloin, kun kaverit saa enemmän ja isompia. Ei sitä suun soittoa näin herkkä mies kestä.
Yksin kalastamisessa on se hyvä puoli, että silloin on aina paras. Viikonvaihteen voittosaaliini oli viisi siikaa. Palkitsin itse itseni pikkolopullollisella kuoharia (mikä ei tarkoita kuohukermaa, kuten Fingerporissa väännettiin)  ja pidin itselleni puheen, jossa en ylisanoja säästellyt. Liikutuin.

Viikonvaihteen saalis sai miehen kyyneliin.
KALAUKKELI ON KUULLUT, ETTÄ työterveyslääkäri alkoi tarjota yrityksen henkilöstölle gynekologipalveluja, mutta vain vaginaisille työntekijöille.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *