Kala-apajilla

Urheilukalastusta formulatyyliin

Kilpailuviettini on suorastaan sairaalloinen: harrastan vain niitä urheilulajeja, joissa lasketaan pisteet. Siksi noteeraan tarkkaan kalastaessani saamani kalat. Jos veneessä on muita, provosoin heidät kisaamaan kanssani kalojen koosta ja määrästä.
Veneessäni harrastetaan siis aina nimenomaan urheilukalastusta. On suuri vääryyys, ettei kalastuskilpailuista kerrota koskaan Turun Sanomien urheilusivuilla.  Joskus kalakisareissu voi olla monin tavoin yhtä vauhdikas kuin esimerkiksi formula-kisa.
Sitä paitsi: luulisi, että lukijoita kiinnostaisi, kuinka kauan kalamies käyttää pit stopeissa uistimen vaihtoon ja onko liikkeelle lähdetty sadekelin kumikaloilla vai välikelin Jerkeillä.

Oli siis itsestään selvää, että viikonvaihteessa kävimme tiukan – tai ei oikeastaan – kisailun, kun kalastimme kolme päivää Korppoon ja Houtskarin vesillä  Lehtovaaran Tepon (kuvassa vasemmalla) ja Keskitalon Pasin (kuvassa oikealla).
Kalakisassa oli tietenkin palkinnot suurimman ja isoimman kalan saajille – tässä tapauksessa saajalle. Joskus olemme  vieneet säännöt jopa niin pitkälle, että olemme miettineet, millä kisa ratkeaa, jos päädytään tasatulokseen.
Olemme  päättäneet, että silloin palkinnon vie se, joka on kalareissun aikana harvemmin harjannut hampaansa.
Jos siinäkin päädytään tasatulokseen, ratkaisee se, kuka on harvemmin vaihtanut kalsarinsa.
Jos peli on edelleen tasan, voiton vie hemmo, joka on saanut tanssitettua hameväkeä eniten iltariennoissa. Viime kädessä ratkaisevaa on se, kenen tanssipartneri on painanut eniten. Yli satakiloisen kerroin on kaksi.
Viime viikonvaihteessa mielenkiintoisin panos liittyi siihen, kuka sai päivittäin vähiten kalaa. Häviäjä joutui illalla tiskaamaan.  Pasi pärjäsi hyvin siihen asti, kunnes oli viskonut puolen tusinaa ykkösuistimiaan meren syövereihin huonon siiman vuoksi. Sen jälkeen poikapolo yritti ihan tosissaan lainata minulta ottipelejä. Aika humoristi.
Teppo ”fairy” Lehtovaara korjasi kuitenkin potin joka ilta, mutta hän kävi kunnioitettavan tiukkaa kisaa Pasin kanssa parinakin päivänä ihan loppumetreille asti. Toisena ehtoona Pasi nosti ratkaisukalan vasta 15 sekuntia ennen kisa-ajan päättymistä. Voi sitä onnea.
Itse olin tuon kisan ”päävoiton” tavoittelussa aivan surkea, mutta panin silti näppini peliin, kun ei oikein muitakaan haasteita tuntunut löytyvän. Viimeisenä päivänä ryhdyin Tepolle personal traineriksi. Kerroin viehevinkit ja kaislikon kolot, mihin viehe piti heittää.
Teppo ei taida enää palkata minua koskaan.

Kalansaaliimme ei noussut mitenkään hurjaksi, esimerkiksi perjantaina se oli suorastaan surkea, vaikka tuuli tuli otollisesti lounaasta. Olisiko sumu vaikuttanut asiaan? En tiedä, koska olen sitä ennenkin kysynyt koukkuun jääneiltä hauilta, mutta eivät ne ole koskaan vastanneet.
Emme saaneet varmoja taimenhavaintoja, vaikka sitäkin lajia narrattiin. Veden lämpö oli alhaisimmillaan niukasti alle 12 asteen, joten parhaita taimenkelejä saadaan vielä odotella.
Kalastimme kolmen päivän aikana yhteensä 22 tuntia, mutta haukisaldo jäi yhteensä 50:een. Suurin painoi vaatimattomat 4,1 kiloa, joten aika kevyesti Amarone-pullo irtosi.
KALAUKKELI ON KUULLUT, ETTÄ taimenta väsyttäneen maailman lyhyimmän vauvan jalat alkoivat tutista.

  1. En ensin ymmärtänyt puujalkavitsiä, mutta mieheni, joka on samalla (kala)tasolla kanssasi, suomensi sen minulle 🙂

  2. Ei hätää Hanna. En aina itsekään ymmärrä, mitä tuli taas kirjoitettua tai sanottua. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kaikki kannattaa ainakin sanoa ääneen, koska joku juttu voi olla hyvä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *